Kodinrakennusvietti heräilee uuteen vuoteen

Sympaattinen kalenterilöytömme

Vuosi on vaihtunut uuteen, toivottavasti ainakin yhtä hyvään ellei jopa parempaan kuin edellinen viinirypäleitä nieleskellessä. Espanjalaiset varmistavat onnen tulevalle vuodelle syömällä kaksitoista viinirypälettä, kun vuosi vaihtuu, yhden joka kellon lyömällä. En ole ihan varma, miten meidän käy, koska ensinnäkin Lokinpoikanen kuukahti väsymyksestä jo kymmeneltä eikä antanut joka puolelta kuuluvan paukkeen ja räjähtelyn häiritä uniaan eikä siis osallistunut rypäleiden syöntiin ollenkaan. Me muut valvoimme sinnikkäästi ja seurasimme televisiosta kuinka vuosi vaihtui ensin Suomessa ja sitten tuntia myöhemmin täällä Espanjassa. Mutta aloimme popsia rypäleitä vahingossa jo ennen kuin kello alkoi lyödä. Siihen tuli joku typerä lähtölaskenta ensin ja kieli- ja kulttuuriongelmista johtuen otimme siis varaslähdön. Joka tapauksessa ehdimme nielaista viimeisen viinirypäleen ennen viimeistä kellon lyöntiä, joten saa nähdä mitä tästä nyt sitten seuraa.

Uuden vuoden myötä ajatukset suuntautuvat tulevaan, Suomeen paluuseen ja uuteen kotiin, joka meitä siellä toivottavasti odottaa. Kotia suunnitellessa tulee väkisinkin mietittyä, mitä sellaista täällä on, jonka haluamme ja voimme viedä mukanamme, joko ihan sellaisenaan tai olosuhteisiin soveltaen. Huonekaluja emme sentään ryhdy täältä asti raahaamaan, mutta ideoita ja pieniä sisustusjuttuja varmasti. Jos yleistää ja oikoo roimasti, täällä käytetään paljon enemmän värejä ja bling-blingiä kuin Suomessa ja osa siitä koristeellisuudesta sopisi varmasti meidänkin kotiimme, vaikka olenkin aina ollut enemmän pohjoismaalainen sisustaja.

Neiti Ekaluokkalainen esimerkiksi on ihastunut, enkä yhtään ihmettele miksi, andalusialaiseen värimaailmaan ja aikoo tapetoida tai maalata oman huoneensa seinät auringonkeltaisiksi ja hankkia oranssit verhot, että aurinko paistaisi aina Suomessakin. Täkäläisessä kodissamme onkin käsittääkseni melko tyypillinen andalusialainen sisustus, vaikkakin sitä on viety vähän modernimpaan ja hillitympään suuntaan. Seinät ovat joko sitä auringonkeltaista, vaaleaa oranssia tai persikan sävyjä. Huonekalut ovat tummaa puuta ja koukeroista takorautaa. Kaakeleita on käytetty paljon, kylpyhuoneiden lisäksi koko keittiö on laatoitettu, seiniä myöten.

Talojen julkisivuja Los Pacosista

Espanjalaiset ovat ilmeisesti hulluina laatoittamiseen, lattioiden ja sisäseinien lisäksi laatoitetaan ja kivetään talojen ympärysmuureja, ulkoseiniä ja joka ikinen pihalla oleva maapläntti, jolla ei kasva jotain istutettua. Mahdollisesti vaikutteita on saatu arabien mosaiikeista, hallitsivathan maurit näitä seutuja melkein koko keskiajan. Muutenkin täkäläisessä rakennustyylissä on edelleen selvästi jotakin minareettitorneja muistuttavaa, vaikka seutu on umpikatolilaista. Kaakeleista ja lattialaatoista sain itse innoituksen, että mehän voisimme tehdä välimerellisen terassin lasitetulle parvekkeelle. Missäänhän ei sanota, että Suomessa pitää parvekkeella olla joko paljas betonilattia tai sitten kyllästetystä puusta tehty laudoitus. Jos laatoittaisi koko parvekkeen terrakotan värisillä laatoilla, pakkasen kestävillä, ja laittaisi isoihin ruukkuihin kasvamaan rosmariinia, puksipuita ja sypressejä... Marmorilattiat sen sijaan jätämme suosiolla tänne ja otamme Suomen kotiimme mieluummin puiset, lattialämmityksellä kiitos! Mutta markkinoilta voisi ostaa tuliaisiksi sellaisia pieniä, keraamisia kirjainlaattoja, joista voi taiteilla talon nimen ja numeron vaikka oven yläpuolelle. Onneksi meidän sukunimessä ei ole ääkkösiä, joten valikoimaa pitäisi olla.

En ole kauheasti perehtynyt paikalliseen rakennuslupakäytäntöön, mitä nyt lehdistä sen verran huomannut, että rahanpesua, lahjontaa ja byrokratiaa siihen tuntuu liittyvän. Mutta ilmeisesti, jos ja kun rakennusluvan on saanut, niin täällä voi toteuttaa itseään lähinnä olosuhteiden eikä niinkään rakennustapamääräysten mukaan. Suomessa kaava-alueilla määrätään jokaisen korttelin talojen värityksestä, kattojen kaltevuudesta ja rakennuksen sijainnista melko tarkkaan. Täällä voi mieleisensä talon pystyttää siihen kohtaan rinnettä, mihin se mahtuu ja missä se pysyy vyörymättä alempana olevien niskaan. Fuengirolassa naurettaisiin suomalaisten käsityksille liian jyrkästä ajotiestä; jos jostain pääsee kävellen ylös, siitä pääsee kyllä autollakin. Onneksi täällä ole koskaan lunta tai jäätä.

Fuengirolalainen suuri tasamaatontti...

Suomalaiselle omakotirakentajalle alle tuhannen neliön tontti on kauhistus, ainakin muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuville. Täällä sellaiselle maapläntille rakennettaisiin luultavasti kaksi kerrostaloa uima-allasalueineen. Omakotitaloja onkin välillä vaikea erottaa rivitaloista, koska tontit ovat usein alle 200-neliöisiä - normaalin, uudehkon, suomalaisen omakotitalon kokoisia siis. Tosin voi niitä olla vaikea erottaa kerrostaloistakin, yksi asunto voi hyvin olla vaikkapa kahdeksassa tasossa, jotenkinhan ne neliöt on saatava täkäläisiinkin taloihin. Talot sijaitsevat vieri vieressä, ja yksityisyyden takaamiseksi jokaisen ympärillä on korkea muuri ja lukittu portti. Sellaisen muurinkin tahtoisin oman kotini ympärille rakentaa, mutta en usko, että siihen saisi ikimaailmassa lupaa – ei ainakaan niihin lasinpaloihin siellä muurin päällä. Espanjalaisten muuten sanotaan olevan samanlaisia kuin talonsa, ulospäin ystävällisiä, koristeellisia ja huomiota herättäviä, mutta niiden sisään ei ole ulkopuolisella mitään mahdollisuutta nähdä.

Ryhdintappaja

Missään tapauksessa en jää kaipaamaan enkä halua tuoda mukanani liian lyhyitä ja kapeita sänkyjä, lattiakaivotonta kylpyhuonetta, pölynimuritonta elämää enkä kummallista espanjalaista sohvaa. Meilläkin on sellainen - ilmeisen suuressa suosiossa oleva, huonekaluliikkeiden tarjonnasta päätellen - sohvankuvatus. Aluksi suhtauduin siihen epäluuloisesti, sitten päätin, että se on varmasti hyvä, jos kerran kaikki espanjalaiset ovat sitä mieltä. Lopulta olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kaikki espanjalaiset ovat väärässä ja minä oikeassa, sohva on kamala. Siinä ei voi istua eikä maata, ainoastaan röhnöttää selkäranka kierossa ja maha suussa. Se kerää pölyä ja koska pölynimuria ei ole, joudun raahaamaan pehmusteet parvekkeelle piestäviksi kerran viikossa. Espanjalaiset kuulemma peittävätkin sohvansa irtopäällisillä ja vilteillä, ettei tarvitse tomuttaa koko sohvaa. Ja minä kysyn, että mitä järkeä on sitten ostaa kallis, upeasti kuvioitu sohva, jos se piilotetaan jonkun rievun alle? Meidän sohva on ihan neutraali ja tavallisen värinen, mutta kaupoissa on suomalaiseen makuun jopa päätäsärkevän riemunkirjavia ja kimaltavia sohvia. Jos sellaisen tahtoo olohuoneeseensa, niin miksi se pitää sitten peittää? Opettelisivat nyt vaan käyttämään sitä pölynimuria.

Minun ei tarvitse jäädä kaipaamaan Picassoa, koska museosta ostettu, kehystettäväksi aiottu juliste lähtee mukaan keväällä. Niin lähtee myös jouluseimi ja muutama muu espanjalainen joulukoriste. Tarkoituksena on lisäksi hankkia joitakin tauluja, seinäkelloja ja koristetyynyjä kotiinviemisiksi. Mahdollisesti Neiti Ekaluokkalaisen verhokankaatkin voisi ostaa täältä. Tavoitteena on, ettei kuitenkaan tarvita keväällä konttia, joten huomio kaikki, jotka aiotte vielä kyläillä meillä: Jättäkää matkalaukkuun tilaa...