Paikallismurretta

Kun asuu tarpeeksi pitkään jossakin, niin paikallinen puheen parsi alkaa tarttua. Sitä alkaa pikku hiljaa käyttämään kummallisia sanoja, joita ei muualla päin Suomea ymmärretä ja puheeseen eksyy lisää tavuja tai niitä jää pois. Jotkut murteet tarttuvat helpommin kuin toiset, mutta se mikä tarttuu ja mikä ei, on varmaan yksilöllistä. Esimerkiksi omasta puheestani ei juurikaan paista savolaisuus, vaikka kasvoin suurimman osan lapsuuttani savolaismurteisiin kuuluvalla alueella. Turun ja Tampereen seudun puhetapa taas tuntuu tarttuvan, vaikka vain pikaisesti pyörähtäisi niillä kulmilla. Kuusi Turussa vietettyä vuotta opiskeluaikana harhautuvat vieläkin lievästi omiin äänenpainoihini, varsinkin jos olen tarpeeksi äimistynyt jostakin.

Fuengirola on siitä mielenkiintoinen ”murrealue”, että täällä suomen kieltä puhutaan pienellä alueella varmaankin kymmenillä eri murteilla. Varsinkin Neiti Ekaluokkalaisen puheeseen on eksynyt kaveripiiristä johtuen paljon pääkaupunkilaisuuksia. Keskisuomalaiset mää ja sää ovat lyhentyneet napakammiksi. Saapa nähdä kuinka paljon ja nopeasti puhetapa muuttuu, kun palaamme Suomeen. Vai muuttuuko se? Mukavaa on se, että kaikki kuitenkin ymmärtävät toisiaan enkä ole kuullut, että koulussakaan kenenkään murretta ihmeteltäisiin.

Erityisen mielenkiintoista on se, että myös andalusian murre tarttuu helposti, vaikkei osaisi espanjaa kuin muutaman sanan. Etukäteen oli tiedossa, että paikallinen murre eroaa niin paljon vaikkapa Pohjois-Espanjassa puhutusta, etteivät sieltä päin kotoisin olevat espanjalaisetkaan aina ymmärrä, mitä eteläisen rannikon asukit selittävät. Andalusian murre on kai vähän niin kuin espanjan raumaa, puhutaan hirveää vauhtia, puolet sanoista nielaistaan ja muutenkin jätetään tavuja ja äänteitä välistä. Kun yli kymmenen vuotta sitten opiskelin espanjaa, pidin siitä, että (hitaasti) puhuttu espanja on selkeää ja konsonantit lausutaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta samalla tavalla kuin suomessa, myös loppuässät. Paitsi täällä Andalusiassa ei lausuta.

Täällä voi oikeastaan jättää kaikki ässät sanomatta, varsinkin ne viimeiset. Olen itsekin alkanut ääntää sanan gracias paikalliseen tyyliin ”grathiaa”, hasta luego ääntyy ”atauego” ja buenos dias ”buenodia”. Perhe nauroi makeasti eräälle espanjalaiselle, joka etsi Los Pacosia (kaupunginosa tässä meidän vieressä) ja kysyi tietä Lo Pacoon. Sitten pikkuhiljaa tajusimme, että kyllä se varmaan tiesi, että siellä lopussa on ässiä, muttei vaan sanonut niitä. Ja kyllä, varsinkin vajavaisella kielitaidolla joutuu käyttämään paljon mielikuvitusta, että ymmärtää, mitä nämä ihmiset täällä solkkaavat. Mitähän ne mahtavat ajatella minusta, jolle murre on tarttunut ennen kielitaitoa? Luultavasti espanjalaisia asia ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, mutta minusta se on hupaisaa. Miettikää nyt, miltä kuulostaisi huonosti suomea solkkaava ulkomaalainen, joka sanoisi vaikka mie ja sie?!

Suureksi ongelmaksi voi muodostua se, että Lokinpoikanen, joka muutenkin on laiska ässän sanoja, ilmoitti käyttävänsä jatkossa vain ”espanjalaista ässää”, koska ne kuulemma sössöttävät sen valmiiksi. Voin hyvin kuvitella neuvolan tädin ilmettä, kun hän keväällä kuulee perustelut sille, miksei parivuotiaana opittu, mutta jostain syystä vuosi sitten kadotettu, hieno suomalainen S ole talven aikana löytynyt. Vielä mielenkiintoisempaa on sillä puheterapeutilla, joka keksii tarpeeksi hyvät perustelut sille, miksi kuitenkin kannattaisi käyttää sitä suomalaista ässää. Se, että suomen kielessä S nyt vaan lausutaan niin, ei ole tarpeeksi hyvä syy. Omasta puolestani poika saa käyttää mitä ässää lystää.