Juhuu! Meillä alkoi talviloma! Loma tulee tarpeeseen, vaikkei ulkopuolinen ehkä eroa nykyiseen normiolemiseemme huomaisikaan. Mutta lomaviikolla pidetään koulukirjat tiukasti kaapin piilossa eikä ainakaan tietoisesti yritetä edetä missään asiassa. Sitä paitsi, huomenna kylään tulee hartaasti odotettuja vieraita, mummo ja pappa Pohjois-Karjalasta. Eihän siinä ehtisi koulujuttuja edes miettiä!
Kotikoulu on sujunut aika hienosti. Ja ehkä olen salaa tyytyväinen, että asiat ovat nyt näin. Tietysti olisi vielä hienompaa, jos valinta olisi ollut vapaaehtoinen ja harkittu, mutta ainahan se elämä tällaista on, koskaan ei tiedä, mistä illalla itsensä löytää, kun aamulla silmänsä avaa. Olen huomannut, että olen sentään loppujen lopuksi oikein sopeutuvainen ja valoisa luonne, vaikka joitakin asioita on aluksi hyvin, hyvin vaikea niellä.
Parasta kotikoulussa on se, että saa itse huomata kuinka oma lapsi oppii asioita, on kiinnostunut maailmasta ja pohtii sitä, palaa halusta tietää ja osata. Vaikeinta on pitää itsensä aisoissa, ettei tapa toisen innostusta liialla tieto- ja tekemismäärällä. Yllätyin siitä, etten suinkaan kärsi ideoiden vähyydestä, kuten pelkäsin, vaan ihan päinvastoin. Keksin näköjään lisätehtäviä niin paljon, että voisimme heittää kirjoilla vesilintua. Positiivista on myöskin se, että yhtenä päivänä voidaan tehdä viisi sivua matematiikan tehtäviä ja vielä lisätehtävät päälle, jos pieni koululainen niin haluaa. Ja seuraavana päivänä voidaankin sitten hyvällä omalla tunnolla lähteä vaikka patikkaretkelle Mijakseen oppimaan ihan muita asioita, koska matikka tuli hoideltua jo edellisenä päivänä. Hankalia tilanteita taas saattaa syntyä, kun jaloissa pyörivä pikkuveli kärttää siskoaan leikkimään, äitiä lukemaan tai oppilas yllättäen kieltäytyy tekemästä mitään, mitä äiti-opettaja ehdottaa.
Tavallisesti teemme joka arkipäivä vähän matematiikkaa ja äidinkieltä. Toisinaan yhdessä kaverin kanssa, mutta useimmiten yksin. Lapset haluavat kuulemma mieluummin käyttää yhteisen ajan leikkimiseen. Perheemme pää on täysverinen matemaatikko ja keksii Neiti Ekaluokkalaiselle visaisia pulmia ja hauskoja pelejä, joilla esimerkiksi kymmenylitysten opettelu sujuu kuin leikki. Olen kieltänyt Miestä opettamasta lapselle vielä derivointia.
Muuten vastuu sekä matematiikan tehvävien tekemisestä että muusta koulunkäynnistä on minulla. Koululainen itse pitää päiväkirjaa, johon kirjoitetaan muistiin mitä milloinkin on tehty, tehdään tehtäviä sekä liimataan askarruksia ja piirustuksia. Vihko toimii myös ympäristö- ja luonnontiedon sekä uskonnon oppikirjana. Siitä jää mukava muisto itselle ja sen voi näyttää Ulla-opelle, kun palaamme Suomeen ja oikeaan kouluun. Äidinkieltä opettelemme paitsi Pikkumetsän Aapisen ja tehtäväkirjan avulla myös vaikkapa lukemalla Harry Potteria, kirjoittamalla sanelusta ostoslistoja ja askartelemalla loru- ja tavutuspelejä. Varsinaisten ”oppituntien” ohella olemme alkaneet muutenkin keskustella Neiti Ekaluokkalaisen kanssa erilaisten tekstien sisällöistä ja merkityksistä sekä pohtineet sanojen merkitystä ja etymologiaa. Arkipäivään voi ujuttaa uskomattoman määrän pieniä tehtäviä ja keskusteluja, jotka tukevat koulussa opittuja asioita. Tänäänkin kaupassa mietittiin, että jos kaksi kiloa appelsiineja maksaa euron, niin mikähän mahtaa olla niiden kilohinta? Olenkin nyt 35-vuotiaana huomannut, että koulussahan ihan oikeasti oppii kaikenlaista hyödyllistä...
 |
| Ote Neiti Ekaluokkalaisen päiväkirjasta |
Ja päinvastoin! Kun lähtee muualle ihmettelemään, niin voi oppia jotakin, josta on hyötyä koulussakin. Olemme tähän mennessä retkeilleet pari kertaa lähikylään, Mijakseen, ja näillä reissuilla on tullut opittua yhtä sun toista tärkeää. Puhun siis monikossa, koska olen mielestäni oppinut itsekin paljon. Mukana retkillä meillä on kirjat Espanjan villikukista ja Costa del Solin vaellusopas, joista irtoaa paljon tietoa alueen historiasta ja kasvillisuudesta. Eläinpuistossa Neiti Ekaluokkalainen lajitteli sujuvasti elukoita nisäkkäisiin, matelijoihin, kaloihin ja lintuihin. Erityisen hienon retken teimme ystävänpäivänä Nerjaan, jossa on valtava tippukiviluolasto. Kovin syvällistä geologian tuntemusta ei ehkä ekaluokkalaislta vielä edellytetä, mutta tiedän erään 7-vuotiaan, joka erottaa ainakin stalagmiitin ja stalagtiitin toisistaan.
Että voitte huokaista siellä kotona helpotuksesta! Olen saanut mielenrauhani takaisin ja säilyn siis ainakin toistaiseksi järjissäni. Myös molemmat lapset näyttävät sopeutuneen tilanteeseen loistavasti ja osaavat ottaa siitä ilon irti. Isosisko kertaa usein päivän aikana oppimaansa parhaalla mahdollisella tavalla eli kertomalla siitä pikkuveljelleen, joka esittää sitten yhteenvetonsa äidille. Jos tarina ei ole muuttunut ihan hirveästi siitä, mitä aamupäivällä olen tullut sanoneeksi, voin olla oikein tyytyväinen sekä itseeni että lapsiini.
