Matkalla kotiin

Minulla ei ole enää Espanjasta paljoa kertomista, vaikka kertomatta onkin jäänyt aika paljon asioita. Mutta meidän Espanja alkaa kohta olla kasassa, ainakin tältä erää, ja kaikki muut voivat löytää oman Espanjansa, jos tahtovat. Meidän Espanjastamme löytyi tiivis perhe, joka viihtyy keskenään. Sieltä löytyi lisää kunnioitusta ja rakkautta puolisoa kohtaan. Elämän tarkoitusta ei valitettavasti löytynyt eikä kärsivällisyyttä tai muitakaan hyviä ominaisuuksia ole edelleenkään siunaantunut, mutta niiden sijaan löytyi usko siihen, että pärjäämme hyvin jo olemassa olevillakin avuillamme. Auringon alta löytyi myös hankaluuksia, homeongelmasta koti-ikävään, mutta ne eivät oikeastaan ole kovinkaan merkittäviä, kunhan meillä on toisemme. Espanja opetti meitä löysäämään kiristävää pipoa ja huomaamaan, että vaikka kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, niin se ei välttämättä ole paha asia.

Espanja yllätti toimivuudellaan ja sillä, että ihmiset välittävät toisistaan, apua uskalletaan tarjota ja myös pyytää. Se yllätti betonisilla lenkkipoluilla, joilla kohta-jo-keski-ikäisen lenkkeilijän polvet ja lonkat uhkaavat hajota kappaleiksi. (Muuratharju, here I come!) Espanjan aurinko antoi tuoreita mansikoita helmikuussa ja uusia ryppyjä silmäkulmiin. Espanja antoi myös uusia ystäviä, jotka ainakin kappaleen matkaa kulkevat kanssamme tästä eteenpäin.

Nyt pää alkaa täyttyä viimehetken suunnitelmista ja kotiinpaluun odotuksesta. Meillä on vielä näkemättä ja tekemättä paljon. Ensi viikolla menemme Madridiin, sitä seuraavalla lähden lasten kanssa käymään Tetuanissa, Marokossa. Haluamme myös kiivetä Pico Mijakselle ja ruskettua kunnolla, ettei kukaan pääse sanomaan ”Oletteko te olleet koko talven sisällä vai miksi te olette noin valkoisia?!” Kaikkea ei onneksi tarvitse ehtiä näiden viimeisten viikkojen aikana, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä käymme Espanjassa vielä useita kertoja. Ja vaikka kolmen viikon päästä keskellä yötä alkava kotimatkakin hermostuttaa jo nyt, on kotiinpaluu tällä kertaa paljon jännittävämpää kuin pelkkä matkalaukkujen purkaminen.

En ole koskaan nähnyt sisäpuolelta sitä kotia, jossa muutaman viikon päästä asun! Ohi olen kyllä mennyt monesti, onhan kanoottimmekin pitänyt kesämajaa aivan tulevan kotimme nurkalla jo monta vuotta. Tulimme jo syksyllä siihen tulokseen, ettei rakentaminen ole meitä varten. Koska ei ole aikaa eikä osaamista ja innostuskin alkoi jo hiipua, myimme tontin ja jäimme odottamaan sitä oikeaa. Se oikea löytyikin nopeammin kuin olimme arvelleet ja tietysti juuri sieltä, mistä emme olleet edes etsineet. Mäen päällä olevan omakotitalon sijasta muutammekin järven rannalla olevaan rivitalokotiin. Valokuvien perusteella arvasin heti, että olimme löytäneet etsimämme. Ja niin suuri on luottamukseni Mieheeni, etten epäröinyt antaa hänelle valtakirjaa asuntokauppojen tekemiseen puolestani.

Nyt täysi on yö
tähdet loistaa kuin miljoona vuotta sitten
Minä valmis oon lähtemään
ja tie vie kotiin
Enkeleiden laulu alkoi soimaan
minä kuuntelen yötä ja sielu se kerää voimiaan

(Kaija Koo: Matkalla kotiin)

                        ¡Adios! ¡Hasta luego!

Jep. Puoli vuotta ei ole pitkä aika. Se ei muuta ihmistä välttämättä ollenkaan, mitä nyt antaa muutaman uuden rypyn ja harmaan hiuksen. Mutta se on tarpeeksi pitkä aika huomata, että koti on siellä, mistä on lähtenyt. Kodin voi tehdä minne maailmassa tahtookin, ja minä tahdon kotini Päijänteen rannalle Muurameen, yhdessä lasten ja Miehen kanssa. Minä olen nyt matkalla Kotiin. Ystävät, täältä tullaan! Hei hei, Espanja! Nähdään taas joskus!