Pillastunut suihku ja uskonnollista extremeä Córdobassa

Joululoman lopuksi ja loppiaista juhlistaaksemme teimme miniloman Córdobaan, reilut sata kilometriä täältä rannikolta pohjoiseen. Córdoba on Andalusian kolmanneksi suurin kaupunki Sevillan ja Málagan jälkeen, se on perustettu joskus pari tuhatta vuotta sitten ja sitä ovat hallinneet niin roomalaiset, arabit kuin kristitytkin.

Meitä veti Córdobaan Fatiman käsi, joka on paitsi muslimien käyttämä amuletti myös espanjalaisen kirjalijan, Ildefonso Falconesin, upeasti kirjoitettu historiallinen romaani 1500-luvun lopun Andalusiasta. Osa kirjan tapahtumista on sijoitettu juuri Córdobaan ja tapahtumapaikat ovat vieläkin olemassa. Pakkohan sinne oli päästä! Córdoba oli siinäkin mielessä hyvä matkakohde, että sinne pääsee junalla. Lokinpoikanen on ollut junafani koko hyvin pienen ikänsä ja matkustimmekin paikan päälle Avant-junalla, joka on kai kotoisen Pendolinomme vastine, vaikkakin tämä kulki ihan aikataulussaan. Ja takaisin tulimme AVE-suurnopeusjunalla, ihka oikealla luotijunalla siis, joka ampaisi reilun sadanviidenkymmenen kilometrin matkan alle kolmessa vartissa.

Suurnopeus-ankka

Espanjalainen Renfe, jonka virkaa Suomessa toimittaa VR, ansaitsee nyt kyllä tässä kohdassa maininnan helppokäyttöisyydestään ja täsmällisyydestään. Olemme kulkeneet Málagan, varsinkin lentokentän, ja Fuengirolan väliä paikallisjunalla (Cercanias) usein ja nyt jatkoimme siis matkaa Málagasta Córdobaan. Sekä paikallis- että pitkänmatkan junilla on helppo liikkua, ne ovat uusia ja siistejä, nopeita ja aikataulussaan. Paikallisjunat ja muut hitaammat junat ovat edullisiakin, ja myös kalliimpiin Avant- ja AVE-juniin saa kohtuuhintaisia lippuja, jos ei halua mennä juuri sillä, millä kaikki muutkin. Lippuja voi ostaa palvelutiskeiltä, asemien automaateista tai netistä. Asemilla on hyvät palvelut eikä pitkämatkalaisen ole oikein mahdollista eksyä väärään junaan, lipun tarkastus kun on jo ennen lähtölaiturille siirtymistä.

Córdobassa luotimme suomalaiseen teknologiaan ja suunnistimme asemalta vanhassa kaupungissa sijainneeseen hotelliimme puhelimen navigointiohjelman avulla. Emme luottaneet turhaan, sillä reilun kilometrin kävelymatkalle mahtui kymmeniä kiemuraisia ja kapeita kujia, käännöksiä ja mutkia satoja vuosia vanhassa sokkelossa. Korjaan joskus syksyllä jakamaani viisautta sen verran, että käteisen ja kartan sijasta ottakaa Espanjassa reissatessanne mukaan käteistä ja (toimiva) GPS.

Hotelli oli ihana, ikivanhassa kivitalossa keskellä vanhaa kaupupunkia melkein La Mezquitan kyljessä. Olimme lahjoneet itseämme ripauksella luksusta ja varanneet tavallisen perhehuoneen sijasta sviitin, jossa oli oma huone lapsille, lämmitys ja hierova suihku, jota en sitten ihan osannutkaan käyttää. Ensimmäinen yritys peseytyä oli hämmentävä: kun luulin laittaneeni suihkun päälle sieltä tulikin veden sijasta musiikkia. Pian kuitenkin hoksasin, että radio, valot ja ilmastointi säädetään yhdestä panelista ja suihkun vesiaiheiset toiminnot toisista vipstaakkeleista. Tai ainakin melkein pääsin hommasta kärryille. Kun nimittäin tyrkkäsin Lokinpoikasen iltapesulle suihkukaappiin ja ajattelin huolehtivaisen äidin tavoin varmistaa, että suihkuvesi olisi sopivan lämpöistä, meni jotain suihkun ohjelmoinnissa pieleen ja normaalisuihkun sijasta sainkin vesihierontaa vaaterissa suihkukaapin seinästä. Sinänsä mukavaa, mutta kun itsellä oli siinä vaiheessa vielä farkut jalassa ja paita päällä.

Córdoba on upea vanha kaupunki ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä sekä lasten kanssa että ihan aikuisporukalla. Pelkässä vanhassa kaupungissa on näkemistä moneksi päiväksi. Me valitsimme parin päivän lomallemme käynnin La Mezquitassa ja isossa leikkipuistossa - Lasten kaupungissa eli La ciudad de los niñosissa - sekä osallistumisen espanjalaisen loppiaisperinteen mukaiseen Kolmen kuninkaan kulkueeseen, Cabalgata de Reyes Magos, joita järjestetään jokaisessa kaupungissa.

Kolme Kuningasta La Mezquitassa

Loppiaisaattona Itämaan tietäjät (Kolme kuningasta) tulevat jakamaan lahjoja kilteille lapsille. Tuhmille annetaan hiiliä. Tietäjät saapuvat isossa kulkueessa kaupungin halki ja heittelevät apulaisineen kadun varteen kokoontuneille lapsille ja vähän isommillekin karamelleja ja pieniä lahjoja. Illalla lapset laittavat ulko-oven taakse tai parvekkeelle keksejä ja maitoa tietäjien kameleita varten ja ainakin täällä päin olohuoneeseen kuulemma kengät, joihin tietäjät käyvät yöllä laittamassa joululahjat. Córdoban kulkue oli aika iso ja näyttävä. Lokinpoikanen ja Neiti Ekaluokkalainen saivat kerättyä osansa kolmestakymmenestä tonnista karkkeja, joita kadun varteen kylvettiin. Herkkuja ei olisi tarvinnut vaivautua edes keräämään, sillä molempien lasten hupuistakin löytyi namuja, kun illalla riisuttiin hotellilla takkeja. Vaikka olimme juuri loppiaisena poissa kotoa, lapset jättivät ennen lähtöä varmuuden vuoksi kengät olohuoneeseen ja keksit parvekkeelle reissun ajaksi. Ja kotiin tultua molempien kenkien vieressä oli kuin olikin paketti, mutta myös pussillinen hiiliä... Skarpimmin tämä vuosi! Keksitkin olivat kameleille maistuneet, koska parvekkeella oli vain murut jäljellä.

Espanjalaiseen loppiaisperinteeseen kuuluu myös Roscón de Reyes, loppiaisrinkeli. Ostimme sellaisen matkamuistoksi Córdobasta, vaikka se nyt onkin kohta todella jo muisto vain. Kyseessä on mm. sokeroiduilla hedelmillä, manteleilla ja sokerilla koristeltu, usein kermalla täytetty pullakranssi. Sen sisään piilotetaan yllätyksiä. Monissa on kuulemma nukke, joka esittää Jeesus-vauvaa ja sen löytäjälle on luvassa onnea koko vuodeksi. Meidän roscónessa oli papu, jonka löytäjä  joutuu hommaamaan seuraavan loppiaisen roscónen sekä koiraa esittävä hahmo, jonka löytäjälle on myös luvassa onnea. Itse olen näköjään onnekas koko vuoden. Mies taas saa opetella leipomaan pullaa!

Mutta palataanpa Córdobaan. Lasten kaupunki oli mukava kokemus. Ei mitään huvipuisto-mekastusmeininkiä vaan hauskoja ja jännittäviä kiipeilypaikkoja, roikkuvia puumajoja, jättisoittimia ja lotrausleikkipaikkoja kauniissa, suuressa puistossa. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa juoksuttamassa jälkikasvusta liika puhti pois, varsinkin jos jaossa on ollut kolmekymmentä tonnia sokeria.

La Mezquita

La Mezquita taas on Córdoban ehkä tunnetuin nähtävyys. Upea katedraali, joka on rakennettu maailman kolmanneksi suurimman moskeijan sisään, joka on rakennettu visigoottien aikaisen kirkon paikalle, jossa on aikoinaan sijainnut pakanatemppeli. Paikka on uskomattoman sanoin kuvaamaton. Voisin laittaa siitä kymmeniä valokuvia nähtäväksi ja vaikka osaisin kuvatakin, niin kuvat jäisivät valjuiksi ja mitäänsanomattomiksi oikean La Mezquitan rinnalla. Tunnelma paikassa on ikiaikainen ja harras, vaikka paikalla pyörii laumoittain turisteja salamavaloineen ja jossain päin valtavaa rakennusta tehdään koko ajan jotain pientä remppaa. Jos maailmassa on paikkoja, jossa Jumalan läsnäolon voi tuntea, niin yksi niistä on varmasti tämä kyseinen paikka. Ja vaikka katolinen kirkko typerästi kieltää islaminuskoisia rukoilemasta Mezquitassa, tulee paikassa, jossa on palvottu Jumalaa vaikka millä nimellä mieleen, että ehkä kuitenkin on olemassa yksi, yhteinen Jumala, jota me ihmiset vain palvelemme kuka milläkin nimellä ja tavalla.

Córdoban matka, ja loppainen, oli siis oikein onnistunut. Jopa vaativa jälkikasvumme ilmoitti, että voisimme mennä sinne uudestaankin. Myös La Mezquitaan. Nopeasti sujahtaneella kotimatkalla ehdin vielä miettiä, että oliivipuu ei ole missään tapauksessa uhanalainen kasvi. Radan varressa ei nimittäin paljon muuta näkynytkään. Jos jossain ei kasvanut oliivipuita, niin sitten appelsiinipuita. Tai jos ei kumpiakaan niistä, niin sitten hehtaarikaupalla aurinkopaneleita. Oli hauskaa nähdä, mitä on vuorten takana ja miten hauskaa olikaan tulla kotiin, kun lämmintä oli kaksikymmentäviisi astetta, Córdobassa oli aamulla vain kuusi.