Miss´ sypressit tuoksuu nyt talvellakin...

Seimiasetelmakin valmistui ennen h-hetkeä!

Joutuihan se joulu tänne Espanjaankin, vaikka välillä iski epäusko. Aatonaattona lämmintä oli reilusti yli kaksikymmentä astetta ja vietimmekin iltapäivän rannalla lämpimällä hiekalla pötkötellen ja hiekkalinnoja rakennellen. Serkut mummolassa, Pohjois-Karjalassa, rakensivat samaan aikaan lumiukkoa.

Jouluaattoaamuna kuitenkin tulvahti joulutunnelmaa sekä sydämeen että kotiin, kun heräsin ihan vahingossa ajoissa ja nousin keittämään joulupuuroa tonttukatraalleni aamupalaksi, joululaulujen säestyksellä tietenkin. Tonttujen pääluku kasvoi joulun ajaksi yhdellä, kun 16-vuotias kummityttöni saapui Suomesta joukon jatkeeksi, saamaan valohoitoa raskaan lukiossa raadannan lomaan. Joulupuuron tuoksu houkutteli tontut keittiöön ja puuro maistui jouluisemmalta ja paremmalta kuin koskaan! Lokinpoikanen löysi lautaseltaan myös mantelin. Koska täällä jouluun ei nyt kuulunut kuusenhakua, haudoilla käyntiä eikä saunomista, oli olemassa vaara että kaksi pienintä tonttua kilahtaa ennen kuin ilta ja Joulupukki saapuisivat. Päätimmekin tehdä jotakin peräti poikkeuksellista ja lähdimme aamupäiväksi Fuengirolan Bioparciin, pieneen, mutta todella hienosti laitettuun eläinpuistoon.

Aattoaamuna koko kaupunki näytti ihan tavalliselta, ihmisiä hyöri ja pyöri joka paikassa ja kaikki kaupat ja muut olivat auki, myös eläinpuisto, onneksi. Espanjalaisten joulun kohokohta on loppiainen, vaikka toki jouluakin juhlitaan. Jouluateria syödään sekä aattona että joulupäivänä ihan niin kuin Suomessakin, tai ainakin sinne päin, kinkku on Serranoa ja sitä syödään vähän myöhemmin kuin meillä päin on tapana. Jouluyönä monet menevät jouluyön messuun. Lahjat sen sijaan siis tuovat Itämaan tietäjät vasta loppiasyönä.

Kun olimme leikittäneet leopardivauvaa, katselleet krokotiileja ja kääpiövirtahepoja ja leikkineet leikkipuistossa, lähdimme kotiin syömään karjalanpiirakoita ja siestalle. Päiväunien jälkeen jaksoi taas miettiä ruoka-asioita ja sillä aikaa kun lapset katsoivat Lumiukkoa ja Tonttu Toljanteria, aikuiset laittoivat kystä kyllä: Serranon kinkkua, viiriäisen munia, luumulla täytettyä possua, salaattia, Manchego-juustoa, kylmäsavulohta, peruna- ja porkkanalaatikkoa... Tänä vuonna ei otettu paineita siitä meneekö jouluruuat oikeaoppisesti minkään maan tapojen mukaan vaan nostettiin pöytään sitä, minkä ajateltiin maistuvan. Kattauskin oli vuokra-asunnon vajavaisella astiastolla mitä sattuu, mutta tunnelma oli hyvä.

Espanjalaisilla on kai tapana poksautella ja paukutella ilotulitteilla milloin mistäkin syystä eikä joulu ole yhtään huonompi syy paukutteluun. Lokinpoikanen alkoi epäillä, että ulkoa kuuluvat pamahdukset syntyvät siitä, kun Joulupukki poroineen rikkoo äänivallin kiitäessään talosta toiseen jakamassa lahjoja. Ja ihme ja kumma! Ehkä asia olikin niin, sillä kun olimme saaneet jouluisen päivällisemme päätökseen ja lapset menivät parvekkeelta katsomaan kuka siellä oikein metelöi, niin parvekkeelle olikin ilmestynyt säkillinen lahjoja ja kirje itseltään Joulupukilta.

Rafaelin aukion joulukuusi.

Kova yrityksemme rajoittaa joululahjojen määrää tänä vuonna onnistui ainakin joten kuten ja lapsilla tuntuikin olevan tuplasti hauskempaa kuin aikaisempina vuosina, kun kaikilla lahjoilla ehti hyvin leikkiä jo aattoiltana. Lahjat olivat myös oletettavasti harkitumpia ja ehkä myös siksi mieluisempia kuin ennen. Neiti Ekaluokkalainen sai mm. flamencomekon ja -kengät sekä hartaasti toivomansa Tähkäpään, Lokinpoikanen taas lisää Legoja, niitä ei voi 5-vuotiaalla pojalla kai liikaa ollakaan, sekä Angry Birds -lautapelin, joka on kyllä pelinä ihan surkea, mutta inspiroi omistajaansa muulla tavoin leikkimään. Lahjojen avaamisen jälkeen avasimme myös Skypen ja soitimme mummolaan. Sielläkin oli jouluruoka syöty ja lahjat jaettu. Oli kivaa nähdä mummo ja pappa, serkut vanhempineen ja 16-vuotiaskin näki oman isänsä neljän tuhannen kilometrin päässä. Skype taitaa olla vielä Joulupukkiakin mystisempi tapaus!

Kun aattoilta alkoi jo kallistua loppuaan kohti ja lasten virallinen nukkumaanmenoaikakin oli jo ohi, puimme vielä ulkovaatteet päälle ja suuntasimme kymmenien tai ehkä jopa satojen muiden suomalaisten kanssa Rafaelin aukiolle kuuntelemaan jouluevankeliumia ja sytyttämään kynttilät sekä Jeesuksen syntymäjuhlan kunniaksi että siellä kaukana Koti-Suomessa oleville ystäville ja sukulaisille. Maa on niin kaunis -laulun jälkeen koko sisin hyrisi hyvää ja rauhallista joulumieltä.

Neljä yötä jouluun on...

Jouluvaloja Fuengirolan kirkon edustalta.

Eikä vielä tunnu edes pikkuruista stressin poikastakaan. Onpa kummaa. Ja jännittävää nähdä tuleeko se joulu sitten ollenkaan vai meneekö ihan ohi kerta kaikkiaan. En ole kyllä muulloinkaan kauheasti panikoinut joulun takia, mutta kyllä yleensä tähän aikaan vuodesta alkaa pällähtää päähän viime hetken ideoita suuritöisistä joululahjoista ja yllättävä inspiraatio paistaa sittenkin ihan kokonainen neljäntoista kilon kinkku, joka olisi kuulemma pitänyt ottaa sulamaan jo monta päivää sitten eikä sellainen missään tapauksessa mahdu edes meidän uuniin.

Varoitimme lapsia jo hyvissä ajoin, ettei joulupukki varmaankaan viitsi tuoda tänä jouluna meille kovin paljoa lahjoja, kun tietää, että meillä sitten keväällä kova homma rahdata ne Suomeen. Mutta ne muutamat, joista kyllä tuli sittenkin melkoinen säkki taas, on hankittu jo aikaa sitten. Ahneeksi heittäytynyt jälkikasvumme päätti kokeilla onneaan ja kirjoittaa sittenkin myös los reyes magosille eli kolmelle itämaan viisaalle, jotka jakavat espanjalaisille lapsille joululahjat loppiaisena. Ehkäpä ne tänä jouluna tuovatkin - pukilta varmaan joutaa muutama paketti jemmaan loppiaista varten - mutta tuskin ottavat tavaksi.

Joulukorttejakin oli hauska laittaa, vaikka tänä vuonna emme askarrelleetkaan niitä itse. Oli kivempaa ostaa espanjalaisia joulukortteja, joissa lukee ¡Feliz Navidad! Toivottavasti kortit löytävät perille. Ne, jotka eivät saa korttia, vaikka odottivat, voivat syyttää joko Espanjan postia Correosia tai Suomen Itellaa. Muutama kortti tai kirje on tähän mennessä kadonnut, mutta mitä muuta voi odottaa, kun kadun varsilla pidetään roskapönttöjä ja postilaatikoita vierekkäin?

Olemme ostaneet ja askarrelleet vähän joulukoristeita, valoja, tähtiä ja tonttuja. Jouluseimen ihanat hahmot löytyivät paikallisesta lahjatarvikeliikkeestä, mutta talli puuttuu vielä. Lokinpoikanen oli tosin sitä mieltä, ettei Jeesus-vauva varmaan pane pahakseen, vaikkei tallia olisikaan. Eihän se loppujen lopuksi näillä leveysasteilla niin haittaa. Sitä paitsi vauvat ovat niin pieniä, etteivät ne ymmärrä tuollaisista asioista. Joulukuusesta emme edes neuvotelleet. Kyllä täällä kuusia on, muovisia ja vaikka minkä värisiä, kimaltavia, vilkkuvia ja soivia tietenkin myös. Mutta mieluummin olen ilman kuusta kuin huolin sellaisen kammotuksen kotiini. Tyydymme joulutähteen.

Ihan kaikesta ei sentään voi jouluna luopua!

Kinkkuakaan ei tule, ei suomalaista eikä Serranon. Tai ehkä jälkimmäistä vähän. Peruna- ja porkkanalaatikot ostin Suomalaisen koulun vanhempainyhdistyksen joulumyyjäisistä. Ajattelin, että kun en kerran vaivautunut leipomis- ja laatikoiden vääntötalkoisiin, niin kannan korteni kekoon olemalla hyvä asiakas. Pipareita leivottiin anopin Suomesta tuomasta valmiista taikinasta ja joulutorttuja voi ihan hyvin tehdä espanjalaisesta voitaikinan vastineesta, anopin matkalaukusta kun löytyi myös paistonkestävää luumumarmeladia. Karjalanpiirakoita paistettiin tänään lasten kanssa, joku roti sentään! Mutta sekin oli oikein mukavaa yhteistä puuhaa eikä nostanut verenpainetta edes keittiötä siivotessa. Lokinpoikanen osoittautui luonnonlahjakkuudeksi pohjien kaulimisessa ja isosisko rypytti jo aika näpsäkästi.

Espanja änkeytyy joulupöytäämme ainakin suklaalla täytettyjen marsipaanileivosten ja jouluhalon muodossa. Sekä tietysti turrónen! Turrón on manteleista, sokerista ja hunajasta tehty levy. Se voi olla kivikovaa, mutta onneksi sitä saa myös pehmeänä versiona, joka ei murra syöjänsä hampaita ja joulun aikaan siitä on tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia makuja. Kaikkia näitä ja muutakin ruokaa saa onneksi kaupasta, joten kenenkään ei tarvitse raataa keittiössä joulunaluspäiviä. Voimme vaikka pelata lasten itse keksimiä lautapelejä ja kuunnella joululauluja. Kuunnelkaa tekin!

http://www.youtube.com/watch?v=DyRFHeNMoXA 

Puolessa välissä koti-ikävää

Kohta nousee sen päivän aurinko, kun me olemme asuneet Espanjassa jo puolet siitä ajasta, mikä on aikomus. Vähän päälle kolme kuukautta on jotenkin hujahtanut ohi, vaikka on jo pitkään tuntunut siltä, että mehän ollaan asuttu täällä aina. On ihan normaalia, että elämässä pärjää ilman kurahousuja ja pipojakin. Kuten myös se, että maitoa myydään vihreissä tölkeissä. Ja jopa se, että naapureita, talonmiestä, kaupantätiä, bussikuskia ja kaikkia muitakin ihmisiä voi tervehtiä iloisesti hymyillen: ”¡Hola! ¡Buenas!” montakin kertaa päivässä.

Syksyn mittaan podettiin koti-ikävää tai pientä kaipausta joinakin hetkinä. Joskus harmitti, kun kaikki asiat pitää tehdä täällä niin kummallisesti ja vaikeasti eikä kieltäkään ymmärrä. Joskus taas olisi tehnyt mieli kadota keltaiseen ja mustaan ja sateiseen suomalaiseen metsään vetämään keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Meri on kaunis ja vuoret myös, mutta ei niillä voi korvata suomalaista metsää. Se imee hiilidioksidia ja huonoa tuulta paremmin kuin suolainen vesi ja kitukasvuinen vuorenrinne. Ajatus joulusta ilman lunta tuntui vielä pari viikkoa sitten oudolta. Eniten ikävää ovat aiheuttaneet kuitenkin kaikki ystävät ja sukulaiset, joita on tottunut näkemään useita kertoja viikossa tai ainakin nyt kerran kuussa. Itse kaipaan erityisesti sukumme kuopusta, pientä kummipoikaani, joka ehtii täyttää kaksi vuotta ennen kuin palaamme Suomeen. Miettikää, miten paljon 2-vuotias ehtii puolessakin vuodessa oppia. Ja unohtaa.

Nyt puolimatkan lähetyessä alkaa ikävä vaihtaa suuntaa. Olemmeko me tosiaan jo kolmen kuukauden päästä jättämässä kaiken tämän? Auringon, meren, lämmön? Uudet tuttavuudet, kerho- ja koulukaverit? Tiedän, että kaipaan varmasti ensi keväänä kuivia jalkakäytäviä, kaskaiden siritystä fiikuksissa, valkoisia muureja ja niiden yli rönsyileviä ihmeköynnöksiä. Harmittelen, kun kaupasta ei löydy sitä ihanaa vaniljantuoksuista suihkusaippuaa ja sitä tosi hyvää juustoa, jota meillä menee pakettitolkulla viikossa. Ikävä tulee täkäläistä kotiamme, joka on kaunis ja viihtyisä ja niin hyvällä paikalla, että pääsemme kävellen kaikkialle, mihin tarvitseekin päästä alle kymmenessä minuutissa. Ehkä ensi joulukuussa olo tuntuu orvolta, kun kauppojen ikkunoissa hääräävät joulutontut ja lumiukot massiivisten jouluseimiasetelmien tilalla.

Onneksi valokuvia ja hyviä muistoja on jo tähän mennessä kertynyt kasoittain ja toivottavasti niitä ehtii tulla vielä toinen mokoma lisää. Ja voi muuttokuormaan pakata jotain konkreettistakin mukaan. Paellapannun ja sitä vaniljantuoksuista suihkusaippuaa nyt ainakin. Ja kenkiä. Ja säärikarvanpoistovaha-roll-oneja. Toivottavasti saan raahattua mukana myös uuden asenteen, nimittäin sen, ettei haittaa mitään jos joku homma jää tekemättä, vaikka oli tarkoitus. Aika harva homma on loppujen lopuksi niin kovin tärkeä ja pääasia on, että tykkää olla eikä kuole nälkään. Myös joulun ja muiden juhlien vietosta voisi ottaa asenneoppia espanjalaisilta. Tärkeintä ei ole se, että lanttulaatikko on kokonaan itse tehtyä ja kaapit siivottu. Espanjalaiset ehkä siivoavat kaappinsa kerran viikossa, joten jouluksi ei tarvitse nähdä erityistä vaivaa, mutta ei se ollut se, mitä nyt ajan takaa. Vaan juhlaa on se, että iloitsee joulun sanomasta, rauhasta ja hyvästä tahdosta, levittää juhlamieltä myös muille ihmisille, niin - eikä kuole nälkään.

Espanjan taudit

Vaikka päätös lähteä tänne evakkoon yhdeksi talveksi olikin enemmän tai vähemmän kuumehoureessa tehty, niin tähän mennessä se on osoittautunut oikein hyväksi päätökseksi. On valoa ja lämmintäkin, vaikka kohta on joulu. Kireä pipo on toivottavasti kadonnut lopullisesti ja elämä vaikuttaa seesteisemmaltä kuin viime talvena tai sitä edellisenä. Olemme huomanneet, että meillä on asiat oikeastaan hirmuisen hyvin. Meitähän on sattunut samaan perheeseen peräti neljä ihmistä, jotka selvästi välittävät toisistaan ja viihtyvät toistensa seurassa, ainakin enimmän osan ajasta. Enpä tiedä onko se auringon ansiota vai onko meihin iskenyt joku Espanjan tauti.

Hyvin on siis asiat siitäkin huolimatta, ettei kuumehoureilta ja kipeiltä keuhkoilta olla vältytty täälläkään. Pari viikkoa on yskitty ja podettu milloin mitäkin hengityselintä, pidetty kuumetta ja kärsitty kolottavista nivelistä. Enkä nyt oikein osaa sanoa onko auringonpaisteessa ja lempeässä ilmanalassa sen mukavampaa sairastaa kuin pimeässä ja kylmässäkään. Ehkä olisi jopa rauhoittavampaa maata sängynpohjalla, hörppiä mustaherukkamehua ja vetää peittoa korviin, kun ulkona sataa pieniä mummoja ja tuulee niin että tukka lähtee päästä.

Mustaherukkamehua ei taida täältä edes löytyä, joten on tyydyttävä teehen ja appelsiinimehuun. Potilas ynnä hoitajansa huokailevat nenät kiinni ikkunassa ja katselevat, kun kirkas talviaurinko houkuttelee linnut lauluun ja aamun koleudessa villatakit päälle kiskoneet ihmiset riisuuntumaan taas lyhythihaisilleen. Ja vaikka ulkona on lämmin, on sisällä marmorilattia niin kalsa, ettei Neiti Ekaluokkalainen luovu villasukistaan edes yöksi. Ja ainoat todella kalliit vaatteet täällä ovat yllättäen pyjamat. Sellaiset tuli hankittua, kun joka aamu heräsimme kurkut käheinä, kun kylmä yö oli taas ujuttautunut ikkunan raoista sisään. Keskuslämmityksestä täällä ollaan ehkä kuultu, mutta lämmitys hoituu tarvittaessa irtopattereilla. Tosin lämpö menee kai enimmäkseen harakoille - tai joillekin kottaraisille, ei täällä mitään harakoita ole - koska yksinkertaiset ikkunat eivät ole kovin tiiviitä.

Mutta onneksi, jos tauti äityy oikein pahaksi, on olemassa espanjalainen apteekki. Sieltä ei kuulkaa mitään lumelääkkeitä ja placeboa ihmisille tyrkytetäkään. Vaan ihan kunnon kamaa. (Itse asiassa epäilen, että osa lääkkeistä luokitellaankin Suomessa kamaksi ja siksi niitä ei myydä siellä...) Särky- ja kuumelääkkeisiin on laitettu milligrammoja sen verran, ettei niitä tarvitse koko ajan napostella. Pussi ihmejauhetta ja taju on poissa koko päivän, kuten myös flunssa, oletettavasti. Myös antibiootteja saa tee-se-itse-diagnooseihin ihan ilman reseptejä ja turhia lääkärikäyntejä. Täytyy nyt kuitenkin kaikki tuttuja rauhoittaakseni paljastaa, että olemme pitäytyneet ihan perusparasetamoli/ibuprofeiini -linjalla ja koettaneet välttää lääkkeiden väärinkäyttöä. Myöskään kiusausta hankkia antibioottikuureja varmuuden vuoksi ei ole vielä tullut.

Pikaista paranemista ja parempaa vointia – teille ja meille!

Gibraltar

Andalusiassa autoillessa näkee tuulimyllyn kavereineen!

Teimme puolipakollisen, mutta oikein onnistuneen, reissun Gibraltarille neiti Ekaluokkalaisen Feria-loman kunniaksi jo lokakuun puolessa välissä. En vain ole jostain syystä ehtinyt raportoimaan siitä. Samalla kävimme myös Cádizissa, jota pidetään Euroopan nykyisistä kaupungeista vanhimpana, onhan se perustettu n. 1100 eaa. eli jo ennen Roomaa. Matkan ajan yövyimme hotellissa El Puerto de la Santa Marian kaupungissa, aivan Cádizin kainalossa. Kaupunki on saanut nimensa Columbuksen lippulaivalta, jonka kotisatama se reilut viisi sataa vuotta sitten oli.

Matkaa varten vuokrasimme taas uskollisen pikkupatongin, joka oli kuin olikin onnistunut kuskaamaan meidät jo yhden vuorijonon yli Granadaan. Luotimme siihen, että se tekisi sen uudestaankin, mutta nyt eri suuntaan. Emmekä luottaneet turhaan. Espanjasta Gibraltarille on nimittäin hankala päästä julkisilla kulkuneuvoilla, junarataa sinne ei mene eivätkä bussitkaan kulje, Espanja kun ei ole koskaan tunnustanut pienen, mutta strategisesti merkittävän niemennokan kuuluvan Britannialle. Paras tapa päästä näkemään ”the Rock” on osallistua joko jonkin matkatoimiston järjestämälle retkelle tai autoilla itse rajanylityspaikan viereen La Línea de la Concepciónin kaupunkiin. Vielä muutamia vuosia sitten Espanjan puolella ei kuulemma ollut edes kylttejä koko Gibraltarille, mutta nyt sinne löytää kohtalaisen helposti, kunhan pääsee La Líneaan asti.

Džebel al Tarik, Tarikin kivi, tunnetaan nykyisin Gibraltarina.

Auton jätimme siis parkkiin La Líneaan, parkkihalliin, noin neljän sadan metrin päähän rajasta. Se oli kätevintä, koska autojono rajan yli oli pitkä ja liikkui hitaasti. Kävellen olimme perillä muutamassa minuutissa. Rajamuodollisuudet eivät olleet turhan tiukat, riitti kun marssi passi kourassa tarkastuspisteiden ohi ja hoplaa – olimme vaihtaneet valtiota. Rajan toisella puolella hyppäsimme bussiin ja ostimme parilla eurolla per nenä ”Hoppa”-liput, joilla saa ajella paikallisbusseilla koko päivän. Paikka on kyllä niin pieni, että kävellenkin pärjäisi, mutta lasten kanssa kannatti ajaa välillä muutama pysäkinväli bussilla.

Ihan ensimmäiseksi ylitimme Gibraltarin kuuluisan lentokentän – sen ainokaisen kiitoradan poikki menee kaupunkiin vievä päätie. Ja siitäkös riitti pohdittavaa ja keskusteltavaa pitkäksi aikaa! Paikka on tosiaan niin pieni, että kaikki tila on käytetty tarkkaan hyödyksi. Kokoa Gibraltarilla on huikeat 6,5 km² ja asukkaita kolmisenkymmentätuhatta. Lisää tilaa on vallattu merestä ja Gibraltarin vuoren sisällä on massiivinen sotilaskäyttöön rakennettu luola- ja tunneliverkosto.Virallinen kieli on englanti, mutta espanjallakin pärjää. Lisäksi useimmat gibraltarilaiset puhuvat llanitoa, englannin ja Andalusian espanjan sekoitusta.

Jäimme pois bussin kyydistä Casemates Gaten luona ja jatkoimme matkaa kävellen Piazzan poikki pääkatua pitkin. Aukiolla on kahviloita ja matkamuistomyymälöitä, mutta myös lasinpuhaltajien verstas, jossa voi katsella lasiesineiden valmistusta ja tietenkin ostaa niitä. Lasten mielestä lasinpuhallus oli äärettömän mielenkiintoista ja jäimmekin katselemaan sitä pitkäksi aikaa. Gibraltarin keskusta on kuin pieni pala Britanniaa, punaisine puhelinkoppeineen ja Royal Mail -postilaatikoineen. Se olisi varmasti myös hyvä paikka shopata, jos ei olisi sattunut tulemaan Espanjan puolelta, missä kaikki on rutkasti edullisempaa. Gibraltarilla on muuten käytössä sen oma punta, joka on samanarvoinen kuin isäntämaansa, mutta euroillakin pärjää. Jos haluaa vaihtaa valuuttaa, se on parasta tehdä jossain muualla kuin Espanjassa, jossa sellaista valuuttaa ei ole olemassa. Jätimme shoppailut siis väliin ja suunnistimme kohti kaapelihissiä ja apinoita.

Gibraltarilla riittäisi näkemistä muutamaksikin päiväksi, mutta meidän oli tarkoitus vain poiketa siellä, olihan se puolimatkassa Fuengirolasta Cádiziin. Yksimielisesti valitsimme pääkohteeksemme Gibraltarin vuoren ja sen hännättömät kädelliset, magotti-apinat. Apinat asuvat vuoren päällä ja ylärinteissä, ja niitä pääsee parhaiten katsomaan kaapelihissillä. Ylös pääsee myös autolla tai kävellen, mutta jopa lievästä korkeanpaikan kammosta kärsivästä äidistä oli hienoa lipua korkeuksissa ja huomata ensimmäinen karvainen serkku vuorenrinteessä.

Apinoiden kanssa seurustellessa meillä oli aikaa myös katsella maisemia. Seisoimme Gibraltarilla ja näimme paitsi kolme maata, Espanjan, Gibraltarin ja Marokon, myös kaksi maanosaa – Euroopan ja Afrikan – ihan yhdellä kertaa. Se sai jopa lapset mietteliäiksi.

Espanjalaista ruokaa

Lasten taiteilema espanjalainen  isänpäiväkakku.

 

 

Anteeksi nyt vaan niille, jotka vesi kielellä odottavat, että aion paljastaa uskomattoman herkullisia reseptejä ruuista, joita olen täällä kotirouvaillessani oppinut loihtimaan. En taida edelleenkään olla keskivertokotikokkia kummempi ruuanlaittaja ja ihan varmasti en ole vieläkään oppinut noudattamaan reseptejä, en espanjalaisia enkä suomalaisia, vaan joskus keitän kokoon jotain hyvinkin syömäkelpoista, joskus taas lähes syömäkelpoista. Emme myöskään ole ravanneet espanjalaisissa gourmet-paikoissa maistelemassa andalusialaisen keittotaidon tuotoksia vaan tyytyneet lähinnä kokkaamaan ja syömään kotona, joten en osaa suositella parhaita ruokapaikkojakaan.

Ravintolassa syömiselle on sitä paitsi muutamia haasteita, jotka ehkä kannattaa ottaa huomioon, jos aikoo tulla tänne. Ensinnäkin, useimmat niistä ovat kiinni, silloin kun suomalaisella vatsalla on nälkä. Espanjassa kun lounas syödään noin kello 14 ja 17 välillä, päivällinen iltayhdeksän jälkeen. Toiseksi, ravintoloita on niin paljon, että kuolee nälkään, kun yrittää valita niistä itselle sopivimman. Olen myös kuullut rumia kyläpuheita, että Aurinkorannikon oikeat espanjalaisravintolat ovat vähissä, suurin osa tarjoaa friteerattua mitävaan ranskalaisten kera andalusialaisena ruokana. Toiset väittävät, että se juuri on andalusialaista ruokaa. Ihan kokemattomiksi emme sentään ole ravintolaruuista jääneet. Fuengirolassa on ainakin muutama Burgerking ja alakerran kiinalaisesta saa todella hyvää sapuskaa! No, ollaan me oikeasti käyty myös parissa ihan tavallisessa espanjalaispaikassakin. Hyvää ruokaa niistä sai. Ehkä ei mitään Michelintähdillä palkittua, mutta tuskinpa kukaan sellaista odottaakaan paikalta, jossa saa mahansa täyteen kymmenellä eurolla.

Meille parasta antia ruuan suhteen ovat tarjoilleet mm. kastanjakojut, panaderiat eli leipomot ja ihan tavallinen, espanjalaisten suosima supermarket, Mercadona. Paahdetut kastanjat vaan ovat niin hyviä, varsinkin kun ne ostaa lämpimänä iltana kojusta savun ja ihanan tuoksun seasta ja istahtaa syömään vaikka puiston penkille. Olen joskus yrittänyt paahtaa niitä uunissa, mutta lopputulos ei ollut ihan vastaava. Panaderian ohi taas on kamalan vaikea kävellä, kun sieltä sisältä tulee niin muhevia leivän tuoksuja. Yhdestä koulumatkan varrelta olevasta saa hyvää kokojyväleipää, joka lasten riemuksi cortataan eli viipaloidaan valmiiksi sellaisella vehkeellä, joka leikkaa limpun siivuiksi kerta heitolla. Leipomoissa tiskit notkuvat myös kakuista ja leivoksista, joita on aina välillä ihan pakko maistaa. Espanjalaiset eivät käsittääkseni juurikaan leivo itse vaan leivät ja muut baakkelsit haetaan näistä pienistä panaderioista.

Mercadonaan taas suunnistamme muutaman kerran viikossa uskollisen kauppakassikärrymme kanssa. Kyseessä on espanjalaisten oma S- tai K-market, joka myy laadukkaita ja suhteellisen edullisia ruokia ja päivittäistavaroita, sellaisia, joista täkäläiset pitävät. Valikoima ja tuotemerkit ovat tietysti erilaiset kuin Suomessa ja minusta on hauskaa tehdä vertailuja ja varsinkin maistaa kaikkea sellaista, mitä ei suomalaisen marketin hyllyltä löydy.

Ensimmäisenä pisti silmään kalojen ja äyriäisten valikoima. Pelkästään simpukoita, tuoreita tietenkin, on meidän lähimarketissa ainakin viittä eri sorttia. Hedelmiä ja vihanneksia on yllättäen vähän vähemmän, mitään kovin eksoottista ei laareista löydy ja perunoitakin yhtä tai kahta lajia. Mutta kolmen kilon mandariinisäkin saa parilla eurolla, joten tulemme toimeen. Karkkihylly on olematon ja piilotettu kaupan perimmäiseen nurkkaan, viinejä taas löytyy hyllymetreittäin. Erilaisia maitotuotteita on hyvinkin saman verran kuin maidonjuontiin erikoistuneessa kotimaassamme, mutta lasten, ja meidän aikuisten myös, mielestä täkäläinen maito maistuu niin oudolta, että emme ole oppineet sitä juomaan. Yritänkin välttää kalsiumvajetta mm. keittämällä lasten aamupuuron maitoon ja juottamalla muksuille kaakaota, syömme myös paljon jogurttia ja rahkaa.

Jotkut ruokaan liittyvät asiat herättävät välillä pientä hämminkiä, kun sanakirjakin yleensä jätetään kotiin kauppareissun ajaksi. Kokemuksen kautta selvisi sellainenkin asia, että levadura polvo onkin leivinjauhetta, vaikka nimestä päättelin kuivahiivaksi, koska levadura fresca on kerran hiivaa. Meille suomalaisille tutut marjat, mustikka, puolukka ja karpalokin taas ovat kaikki arandanos, mikä on ihan hullua! Täältä on kai mahdotonta löytää paistonkestävää marmeladia enkä ole oikein vieläkään päässyt kärryille, millä korvataan kermaviili, kerma ja rahka, ihan vastaavia tuotteita kun ei ole. Parhaimpia löytöjä ovat pakastealtaasta kalastetut churrot, joista saa kotona oliiviöljyssä paistamalla ihan yhtä hyviä kuin churreriasta ostetut ja valmiit tortilla españolat.

Kaupassa tyrkyllä olevista simpukoista, siansorkista ja serranon kinkuista huolimatta meillä syödään aika tavallista ruokaa, joka ei todennäköisesti poikkea paljonkaan suomalaisesta eikä myöskään aina andalusialaisesta kotiruuasta. Lasagnea, kala- ja linssikeittoa, kanapastaa, siinä on meidän arkiruokaa. Paellapannun olen kyllä ostanut ja muutaman kerran kokeillutkin, mutta paellaa olen osannut tehdä jo yli kymmenen vuotta, alkuun minut sysäsi yksi espanjalainen kotikokki. Yksi mitä täytyy kuitenkin vielä testata on conejo, pupujussi siis. Kaniakin löytyy lähimarketista toisinaan, joten kai sitä on uskaltauduttava kokeilemaan, miltä pupumuhennos maistuu.