Lapset ovat siitä mukavia otuksia että niillä on silloin tällöin sanasensa sanottavana tästä maailmasta. Joskus ajoitus on mitä parhain, joskus se ei voisi olla huonompi. Yleensä pienissä sanoissa silti piilee suuri totuus ja ne saavat kuulijansa ajattelemaan. Ja hymyilemään.
Hymy voi olla kiusaantunuttta, niin kuin silloin, kun Lokinpoikanen kommentoi erään kanssasuomalaisen koiraa kovaan ääneen: ”Herttinen! Kato äiti, miten ruma koira!” Koira oli minustakin aika ruma, mutta eihän se koiran vika ollut eikä tietenkään omistajankaan. Koiranomistaja puolustautui silti vähän loukkaantuneenoloisena ja selitti, että haukku oli juuri käynyt trimmattavana. Joten jos jotakuta täytyy koiran rumuudesta syyttää, niin ehkä sitten sitä koiraparturia tai käsistä karannuttta rodunjalostusta. Hymy voi olla myös iloista ja vapautunutta, sydämen hymyä. Alla muutama tapaus, jotka ovat saaneet hymyn meidän perheen ja joidenkin muidenkin huulille.
Lasten isä oli lentänyt viikoksi Suomeen ja me muut jäimme tänne jatkamaan arkea ilman isiä. Tunnelma oli vähän alakuloinen, ikävä oli kova ja hermot kireällä kaikilla kolmella. Aamulla heti herättyämme lapset aloittivat nahinan, toistensa ärsyttämisen ja läpsimisen. Tyrkkäsin parivaljakolle puurolautaset äkäisesti nenän alle ja huokaisin: ”Onko teidän ihan pakko aloittaa päivä tappelemalla? Ja läpsimisen täytyy loppua. Eikö olla puhuttu sata kertaa, ettei ketään saa lyödä?” Lapset jäivät katselemaan minua tyrmistyneinä. ”Mutta eihän meidän elämässä olisi sitten mitään sisältöä?!”
Minä kärsin joskus unettomuudesta. Useimmiten nukun hyvin, mutta etenkin täysikuun aikana valvon ja haahuilen pitkin yötä enkä saa millään unta. Seurauksena on tietysti nuupahtanut äiti, joka ei jaksa oikein osallistua mihinkään päivällä. Lokinpoikasta taas on motivoitu monissa asioissa tarra- tai rastikalentereilla. Eli, kun joku pienelle miehelle hankala asia, vaikkapa nyt esimerkiksi pukeminen, sujuu hyvin, saa kalenteriin tarran tai rastin. Kun kalenteri sitten on täynnä ja homma on alkanut luonnistua, voidaan tehdä vaikka retki uimahalliin tai ostaa pitkään haaveissa ollut legosarja. Eräänä päivänä zombiäitiä tuli lohduttamaan maailman suloisin 5-vuotias: ”Äiti, mää teen sulle sellaisen nukkumiskalenterin. Aina kun oot nukkunut hyvin, saat siihen rastin ja kun se täynnä, saat multa pusun”. Ja heti tuli motivaatiota hyviin yöuniin!
Kävimme tässä eräänä päivänä Suomi-kaupassa hakemassa xylitolipurkkaa. Ja mahdollisesti vähän salmiakkia ja lakuja. Lapsista oli hauskaa katsella sinänsä ihan tuttuja tavaroita kaupanhyllyillä. Oli Dominokeksejä ja Juhlamokkaa, ruisleipää ja tiskiharjoja. Kaupan perältä kuuluikin kohta Lokinpoikasen ääni, joka ilmoitti että: ”Hei! Täällähän myydään piparimaitoa!” Äiti likaisine mielikuvituksineen oli vähän, että ”Öööh... Siis mitä sanoitkaan, muru?” ja meni kiireesti katsomaan, että mistä ihmeen piparista maitoa saadaan. Mutta kyseessä olikin ihan vaaraton ja siveellinen siirappitölkki.
Visiteerasimme myös Malagassa Picasso-museossa, siinä taide-, ei synnyinkoti-. Neiti Ekaluokkalainen, joka on suuri taiteen ystävä jaksoi kierrellä ja tarkastella maalauksia antaumuksella sekä esittää niistä hyvinkin asiantuntijamaisia kommentteja. Lokinpoikanenkin jaksoi. Juuri ja juuri. Eikä aiheuttanut muuta härdelliä kuin sai keskivaikean aivastus- ynnä nenäverenvuotokohtauksen, onneksi tarpeeksi kaukana maalauksista. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että verta oli myös äidin silmälaseissa, joten sitä olisi voinut huonolla tuurilla roiskahtaa mihin vaan. Hrr... Pelottaa ajatellakin. Olisikohan konservointi mennyt matkavakuutuksesta tai museon vakuutuksesta? Kotimatkalla nuori mies ilmoitti pontevaan sävyyn, että ”Mää tykkäsin tosi paljon siitä Pablosta, se oli tehny hienoja kuvia. Mutta sovitaanko, että tämä oli nyt viimeinen kerta kun me edes käydään koko Malagassa?”
Lokinpoikanen haluaa oppia lentämään. Se on hylännyt lapsellisen uskomuksen, että ihminen voisi lentää ihan ilman mitään apuvälineitä eikä se enää usko edes siihen, että voi kasvattaa siivet. Niinpä se suunnittelee päivät pääksytysten uutterasti erilaisia siipimalleja, joita voi rakentaa puusta, muovista tai lakanoista. Tai suunnitteli. Nyt se on hurahtanut joogaan. Isänsä sattui piruuttaan lipsauttamaan, että jos oikein kovasti joogaa ja meditoi, niin oppii levitoimaan ja sehän on ihan sama kuin lentäminen. Kerhotäti olikin saanut lievän hihityskohtauksen, kun lapset olivat evästaukoa odotellessaan leikkineet joogaamista, joka on kuulemma oiva tapa saana ipanat rauhoittumaan hetkeksi. Lokinpoikanen oli istunut piirissä ankarasti keskittyen, jalat lootusasennossa, sormet kauniisti yhdessä, kädet polvilla ja henkäissyt: ”Musta tuntuu, että mää leijun...”
Ihanaa. :D
VastaaPoista