¿Miten me tänne jouduttiin?

 Nyt on käynyt niin, että tämä blogintekeleeni on saanut lukijoita myös oman tuttavapiirimme ulkopuolelta. Alunperin oli tarkoitus, että lähinnä ystävät ja sukulaiset voisivat seurata toilailujamme talven ajan Fuengirolassa. Etteivät he vain pääsisi meitä unohtamaan, ja että meillä olisi oma paikkamme heidän joukossaan sekä tämän puolen vuoden aikana että keväällä Suomeen palattuamme. Sillä kotiinpaluun edellytyksenä on kaiketi se, että siellä on jotain, joka odottaa. Ja koska meidän irtaimistomme on varastossa ja entisessä kodissamme asuu uusi perhe (terkkuja!!!), kotimme Suomessa on nyt siellä olevien Tärkeiden ihmisten sydämissä. Suurin osa lukijoista siis tietää, suurinpiirtein yhtä hyvin kuin me itse, kuinka me tänne jouduimme. Ja niille, jotka eivät tiedä, voin sen kertoa nyt.

Viime talvena vietimme perheen kesken lomaa Ähtärissä mökillä. Oli tarkoitus hiihtää, laskea mäkeä ja lämmittää rantasaunaa. Nauttia talvesta. Itse sairastuin angiinaan, Miehellä oli lähes 40 asetetta kuumetta, lapset olivat kurkkukipuisia, kuumeisia ja oksentelivat. Koko loman kruunasi pakkanen, joka painui yö yön jälkeen reilusti alle -30:n asteen. Kun olimme saaneet autoa lämmitettyä sen verran, että se suostui starttaamaan ja käytyä hakemassa allekirjoittaneelle antibioottikuurin (Ähtärissä on erittäin toimiva terveydenhuolto, ainakin lomailijan näkökulmasta!), hörpiskelin ihanien ystävien meille tuomaa limsaa ja särkylääkkeitä lounaaksi. Ajattelin, että tämmöinen talvi on ihan syvältä. Miehelle pihahdin kipeällä kurkullani, että: ”Ens talvena lähdetään * ruma sana * jonnekin Espanjaan täältä!” Oikeastaan pidän talvesta eikä minua yleensä haittaa pakkanen ja lumitöistäkin tykkään, mutta juuri sillä hetkellä tuntui siltä, että olisin antanut mitä vain, jos voisin vaihtaa elämääni jonkun kanssa, jonkun joka asui vähän lämpimämmässä paikassa.

Idea syntyi siis osasta sisälle suljetun ikihääräilijän marinaa. Se oli tarkoitettu nyrkin puimiseksi kosmisille voimille, jotka olivat päättäneet pilata talvilomamme. Mutta silti huomasin illalla perustelevani Miehelle, miksi meidän kannattaisi asua puoli vuotta Espanjassa. Seuraavana iltana selasin vuokra-asuntoilmoituksia Fuengirolasta ja näin itseni ja perheeni viettämässä rauhallista koti-iltaa terassilla Välimerta katsellen ja sitä seuraavana Mieskin innostui miettimään kuinka se kaikki olisi mahdollista. Olimme puhuneet jo useamman vuoden, että ”joskus” olisi ihanaa viettää puoli vuotta tai vuosi jossain muualla, mutta se ”joskus” oli aina tarkoittanut aikahaarukkaa viiden vuoden päästä – eläkeikä.

Meillä oli kaikki edellytykset lähteä Espanjaan juuri nyt. Asuimme asumisoikeusasunnossa, jonka sai irtisanottua kolmessa kuukaudessa. Meillä oli kyllä tontti, jolle oli tarkoitus rakentaa talo, mutta mitään ei oltu vielä aloitettu. Meidän ei siis tarvinnut miettiä asumiskustannuksia Suomessa, koska niitä ei olisi. Lapset ovat sen verran isoja, että heidän kanssaan on helppo liikkua, mutta sen verran pieniä, etteivät haranneet kovin pahasti vastaan, kun kerroimme heille suunnitelmistamme. Viiden vuoden päästä itku, parku ja kaverien ikävä olisi ollut ihan toista luokkaa.

Olemme myös onnekkaita sen suhteen, että meillä on oma yritys (Minä olen onnekas, Mies on se, joka on tehnyt Töitä sen yrityksen eteen.), joten työnantajan suhtautumista asiaan ei tarvinnut pelätä. Tosin yrittäjinä meillä on vastuu paitsi yritystoiminnan jatkumisesta myös usean ihmisen toimeentulosta, joten ihan huolettomasti ja harkitsematta emme voineet muuttopäätöstä tehdä. Muutamien työtehtäviä koskevien järjestelyiden, osaavien ja luotettavien työtovereiden sekä nykyaikaisten tietoliikenneyhteyksien ansiosta saimme kuitenkin kaiken näyttämään mahdolliselta ja jopa hyödylliseltä sekä yrityksen kehittämisen että oman työmotivaation kannalta. Kuten työkavereilta saadussa kortissakin luki: Joskus on mentävä kauas, että voi nähdä lähelle!

Asuinpaikaksi valikoitui melkein heti Fuengirola. Sekä Mies että minä olemme kyllä fanittaneet Espanjaa ehkä enemmän kuin muita maita, mutta kohdemaalla ei silti ollut meille kovin suurta merkitystä. Tiesimme vain, että haluamme jonnekin, missä on lämmintä ja erilaista kuin Suomessa. Fuengirola taas on ainoa paikka maailmassa, joka täyttää sekä edellä mainitut ehdot ja jossa vielä niiden lisäksi toimii suomalainen koulu. Emme halunneet, että muutosta aiheutuisi lapsille yhtään ylimääräistä stressiä, joten oli alusta alkaen selvää, että kotimme auringossa olisi mahdollisimman lähellä Aurinkorannikon suomalaista koulua.

Kun muuttopäätös ja työkuviot olivat selvillä, alkoi paperityö. Yrittäjillä se oli taas kerran monimutkaisempaa kuin ”normaaleilla ihmisillä”, sai toimittaa lippua, lappua ja lausuntoa Kelaan, Eläketurvakeskukseen ja vaikka minne. Ja kuten huomasimme, byrokratia kukoistaa Suomessakin, viranomaisille joutuu postittamaan papereita, jotka tilataan kyseisestä virastosta. Väliaikainen maastamuutto ainakin EU:n sisällä on kuitenkin kohtuullisen helppoa ja siitä saa hyvin tietoa esimerkiksi edellä mainittujen byroitten tai suomi.fi -sivuilta. Vielä helpompaa se kuulemma on, jos viis veisaa muodollisuuksista. Ei ainakaan espanjalainen viranomainen tule kyselemään onko NIE-tunnusta (espanjalainen henkilötunnus) ja voimassa olevaa matkavakuutusta. Itse yritimme kuitenkin toimia mahdollisimman tarkasti ohjeiden mukaan, sillä yrittäjänä on oppinut siihen, että jos jokin paperi jää jonnekin toimittamatta, niin perästä kuuluu. Yleensä laskun kanssa.

Vuokra-asunnon hankkiminen Espanjasta on helppoa, vuokrat ovat myös suhteellisen edullisia, ainakin Jyväskylän seutuun verrattuna. Ihan mihin tahansa ei tietenkään kannata luottaa ja etumaksuja maksella, mutta terveellä järjellä pitäisi pärjätä. Vuokrattavia asuntoja on paljon ja niitä löytyy pienistä edullisista yksiöistä monen sadan neliön luksusvilloihin. Aurinkorannikolla toimii useita suomalaisia asunnonvälittäjiä, esimerkiksi Kotikartio, Rantakylä Group ja Pauliina Schultz. Myös espanjalaisten kiinteistönvälitystoimistojen sivusto netissä kääntyy suhteellisen ymmärrettäväksi suomeksi.

Aurinkorannikon suomalainen koulu täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Suomalaisista suuri osa asuu Los Pacosin ja Los Bolichesin alueella, niin myös me tuolla jälkimmäisellä. Keskittymistä selittänee suomalaisen koulun läheisyys, hyvät kulkuyhteydet ja kohtalaisen rauhallinen ympäristö. Oma kotimme on pienen kävelymatkan päässä koulusta, suomalaisen seurakunnan päiväkerhosta, kaupoista, merestä ja juna-asemasta. Alueella on myös suomalaisia kahviloita, leipomoita, ruokakauppoja, kampaamoita jopa kirjakauppa löytyy. Aluksi tietysti nyrpistelin ja halusin mieluummin empanadoja ja churroja, mutta kieltämättä karjalanpiirakka ja korvapuusti saavat enemmän veden herahtamaan kielelle. Ja kirja-kauppa... se on tylsän päivän pelastus! Tänäänkin lähti mukaan Aku Ankan taskukirja ja uusi romaani. Niin, vaikka päivä ei edes ole ollut tylsä.

Päätös lähteä on osoittautunut ainakin tähän mennessä hyväksi. Nyt meillä on lämpöä, appelsiinipuita ja terassi, josta näkyy Välimeri. Meillä on aikaa toisillemme ja itsellemme. Meillä on myös tylsää, riitoja ja pari torakkaakin on nähty. Fuengirola ei ole ainakaan nyt täynnä turisteja, vaan monista eri maista kotoisin olevia fuengirolalaisia. Olemme osoittaneet itsellemme, että jos on unelma, se on myös mahdollista toteuttaa.