Paperinpyöritystä

On mahdollista, joskin epätodennäköistä, että jollekin tulee uutena tietona sellainen asia, että olen innostunut pyörittämään paperista helmiä täällä auringon alla. Varsinkin silloin kun auringon ja minun välissä on sadepilviä. Tai maapallo on kääntänyt kylkeään niin, ettei aurinkoa näy enää ollenkaan. Oikeastaan tämä koko juttu ei siis liity millään tavalla Espanjaan muuten kuin että nyt satun pyörittämään niitä helmiä juuri täällä. Ja toki espanjalaista jätepaperia kuluu hommaan tarkkaan luettujen Suomen Kuvalehtien lisäksi. Olen jopa rohmunnut naapurienkin mainokset hyötykäyttöön laatikosta, johon mainokset täällä jaetaan. Niitä ei siis tungeta jokaisen postiluukkuun vaan jätetään talon edustalle laatikkoon, josta jokainen voi ottaa niitä, jos tahtoo.

Keksin homman sattumalta, kun kaipasin jotain pientä näperrettävää aikani kuluksi. Olen sellainen ihminen, että minulla pitää olla koko ajan jotain tekemistä, muuten ahdistun. On tietysti hyvä keskittyä välillä omiin ajatuksiinsa ja pohtia omaa elämäänsä huolellisesti ja monelta kantilta, eli joidenkin mielestä olla tekemättä mitään. Mutta kun minun aivoni kieltäytyvät toimimasta, jos käsillä ei ole jotain puuhaa samaan aikaan. Koska en oikein voinut aloittaa mitään tilaa vievää projektia, esimerkiksi ruokailuryhmän nikkarointia, täällä, piti keksiä jotain, minkä tuotokset saa suhteellisen helposti joko heitettyä menemään tai vietyä pois maasta.

Paperihelmien pyörittely ei vie paljon tilaa, materiaali on periaatteessa ilmaista ja lopputulos on käyttöön jalostettavissa. Jos jalostettu lopputuote ei miellytä, sen voi heittää paperinkeräykseen. Lisäksi touhu on äärimmäisen rauhoittavaa ja samalla kun käteni leikkaavat paperisuikaleita ja pyörittävät niitä puisen grillivartaan ympärille helmeksi, aivoni tuntuvat toimivan ihmeellisen selkeästi ja jumittumatta mihinkään pakkomielteeseen. Ei sillä, että minulla muka sellaisia olisi. Ainakaan kovin montaa. Asiat tuntuvat yksinkertaisilta, kun tekee yksinkertaisia juttuja.

Aina en kylläkään mieti yksinkertaisia juttuja. Teen nimittäin valmiista helmistä koruja Tärkeille ihmisille. On mukavaa miettiä jotakuta tiettyä ihmistä, jolla on ollut merkitystä juuri minun elämässäni. Miettiä minkä värinen hän on, kuinka olemme tutustuneet ja mitä juuri Hän on minun elämääni tuonut. Ensimmäisen korun tein naiselle, joka on antanut elämääni yhden sen tärkeimmistä asioista, anopille siis. =) Olen tehnyt koruja monelle sellaiselle naiselle, tai tytölle, joka on tuonut elämääni iloa, ystävyyttä ja hyvää mieltä. Monelle on myös vielä koru tekemättä, mutta se ei johdu siitä, että laittaisin ihmisiä tärkeysjärjestykseen vaan siitä, ettei sopivan väristä paperia ole vielä tullut eteen. On myös ihmisiä, joille en ehkä koskaan saa aikaiseksi tehdä korua, vaikka he mielestäni sellaisen ansaitsisivat.

Olen tehnyt yhden korun myös miehelle, joka ei siis ole omani, mutta tuli ikäänkuin kaupantekijäisinä ja on ilman muuta hyvin tärkeä osa elämääni. Todennäköisesti teen lisää koruja muille miehille ja aivan varmasti parille pienelle pojalle, vaikka he eivät ehkä koskaan sellaista korua käyttäisikään. En muutenkaan odota, että kaikki, joille korun sitten joskus annan, onnellisina ja ylpeinä kuljeskelevat se kaulassaan ja miettivät kuinka tärkeitä ovat minulle. Lupaan olla pahastumatta, jos joku unohtaa omansa vesisateeseen tai heittää sen suoraan sinne paperinkeräykseen. Olenpahan tullut edes kerran jollakin tavalla kertoneeksi kaikille niille ihmisille, että he ovat tuoneet elämääni jotain, mitä pidän suuressa arvossa.

En tiedä, onko kukaan muu tarpeeksi omituinen ajatellakseen, että paperihelmissä on sellainen mielenkiintoinen puoli, ettei kukaan voi enää sellaisen valmiina nähdessään sanoa minkälaisesta lehtijutusta tai mainoksesta se on tehty. Silti se kaikki on siellä tallessa. Varsinkin Suomen Kuvalehdessä on paljon artikkeleita, jotka kertovat sodista, nälänhädästä, itsemurhista ja muista surullisista ja rumista asioista, joita maailmassa tapahtuu. Kuitenkin jostakin ihmeen syystä, mitä rumemmasta asiasta juttu kertoo sen kauniimman ja harmonisemman korun siitä saa aikaiseksi. Eikö se muka anna toivoa?