Täytyy varmaan aloittaa liikennekasvatuksen kertausharjoitukset tässä perheessä. Erityisesti kuopus on viime aikoina kunnostautunut läheltä piti -tilanteissa, niin että äidillä alkaa olla enemmän harmaita kuin maantienvärisiä hiuksia päässä. Isältähän ne tippuvat jo ennen kuin ehtivät väriä edes vaihtaa.
Espanjalainen liikennekulttuuri on siitä mukavaa, että täällä jalankulkija on Kuningas. Kaikki autoilijat, skootterikuskit ja moottoripyöräilijät pysähtyvät suojatien eteen kuin seinään, jos muutaman metrin säteellä näkyy ihminen, joka saattaisi harkita tien ylittämistä. Sitten ne odottavat kiltisti rattinsa takana hymyillen, kun lapsilauma, rollaattoria työntävä seniorikansalainen tai ostoskärryä perässään kiskova perheenäiti pääsee turvallisesti haluamalleen puolelle. Jos joku ajelee vähän ajatuksissaan ja vasta viimehetkellä tajuaa pysähtyä jarrut kirskuen, istuu ratin takana erittäin nolon ja kauhistuneen näköinen espanjalainen, jonka anteeksipyytävä ilme on niin hellyyttävä, että tekisi mieli mennä sanomaan: ”Ei se mitään, Suomessa painetaan tässä tilanteessa kaasua ja yritetään murhata jalankulkija katseella, jos ei autolla kerran osu. Niin, että ei ois tarvinnu meidän takia!” Muutamia harvoja poikkeuksiakin toki löytyy. (Ne ajelevat kummallisen usein autoilla, joissa on suomalaiset rekisterikilvet.)
Ikävä kyllä kuopus on aivan hullaantunut näin ruhtinaallisesta kohtelusta ja luottaa täysin espanjalaisiin ja siihen, että kaikki muu liikenne pysähtyy kun Señor Lokinpoikanen aikoo ylittää tien. Autoilijan kannalta asiaa ei tee helpoksi pienen tiellä liikkujan vaatimaton näkyvyys eikä se, ettei Lokinpoikanen aina itsekään tiedä missä ja milloin aikoo tien yli sutaista. Eräänä päivän koko Los Pacos raikui hätääntyneen äidin kauhunkiljaisuista, kun kuopus ampaisi täyttä laukkaa aidan takaa, täysin katveesta, suojatielle, joka vie yhden alueen vilkkaimmin liikennöidyn tien yli. Onneksi autoilijat ja suojelusenkelit olivat hereillä. Tänään samainen nuori mies törmäsi pysäköityyn autoon (ei kuulemma huomannut sitä, isoa pakettiautoa kahdenkymmenen sentin päässä...) kekkaloidessaan jalkakäytävän reunalla, mitä on toki jo tähän mennessä kielletty tekemästä kymmeniä kertoja. Viherkaistoja ei autoteiden ja usein kapeiden jalkakäytävien välissä ole, joten riski sille, että viisivuotias omissa maailmoissaan poukkoileva Lokinpoikanen horjahtaa auton alle, on huomattava.
Parempi siis aloittaa tällaisesta luottavaisuudesta ja huolettomuudesta poisopettaminen jo tässä vaiheessa. Muuten käy niin, että jos Lokinpoikanen onnistuu säilymään talven täällä joutumatta kertaakaan yliajetuksi, niin keväällä se on vielä todennäköisempää, kun palaamme Suomeen. Ettei pikku-ukolle vaan jää harhaista käsitystä siitä, että Suomessakin autoilijat väistävät jalankulkijaa!
Muuten liikenne on täällä rauhallisempaa kuin yleensä ajatellaan. Tai ainakin itse olen ajatellut. Pääsääntöisesti muut tielläliikkujat otetaan huomioon. Mitä nyt autoilijat joskus skitsahtavat toisilleen kummista asioista. Jos joku yrittää kääntyä liikenneympyrästä väärin, niin jopa alkaa torviosoitto, karjuminen ja nyrkin heristely. Mutta jos on pysäköinyt autonsa keskelle liikenneympyrää hätävilkut päälle ja lähtenyt käväisemään hakemassa vähän leipää kaupasta ja kahvilla siinä samalla, kukaan ei ole moksiskaan, vaikka auto tukkisi koko muun liikenteen. Ei edes poliisi. Jos taas odottaa liian kauan risteyksessä päästäkseen kääntymään, takana tuleva yrittää tunkea takaloosterista sisään tai päästä ohi ihan-sama-mikä-**tun-rekka-sieltä-muka-onkaan-tulossa -asenteella. Mutta jos vähän rutisuttaa peltiä pysäköidessään autoa rakoon, joka on kymmenen senttiä lyhyempi kuin auto, niin ”¡no importa!” ei se mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti