Syksy

Fuengirolaan on kai tullut syksy. On vähän vaikea sanoa, mistä sen huomaa, koska puissa on edelleen lehdet. Osa kyllä varistaa kuivia lehtiään, mutta toiset kasvattavat jo uusia. Joissakin puissa on kukkia ja toisissa hedelmiä, kolmannet taas näyttävät lepäilevän. Mutta päivät ovat lyhentyneet täälläkin ja sää on muuttumassa märemmäksi. Ensimmäiset kuusi viikkoa vietimme täällä auringon alla niin, että saimme sadetta yhtenä ainoana päivänä, noin kaksikymmentä minuuttia. Nyt on satanut ja ukkostanut kaksi vuorokautta lähes yhtä kyytiä, lämpötilakin roikkuu parinkymmenen asteen hujakoilla sekä sisällä että ulkona. Yöt ovat vielä viileämpiä. Sisällä kivilattia tuntuu kylmältä eivätkä yksinkertaiset ikkunat pidä koleutta ulkona. Eilen kaivoimmekin kaappien kätköistä pussilakanoidemme täytteeksi peitot.

Sade alkoi ropista lauantaiaamuna ja jatkui koko päivän. Taivas pysyi harmaana ja vesi lotisi alas vuoren kylkiä. Illalla se veti vähän henkeä ja taivas näytti kirkastuvan, mutta yöllä sade alkoi taas ja ukkonen jyrisi taukoamatta tuntitolkulla sunnuntaina aamuyöstä. Oletin, että heti Fuengirolan takana kohoavat Mijaksen vuoret estivät ukonilman pääsyn kauemmas mantereelle ja siksi sen oli puhistava päämme päällä kunnes ei enää jaksanut.

Olemme naureskelleet talomme ja Avenida Finlandian ohi... ööö... virtaavaa..? jokea pitkin syksyä. Joen pohja nimittäin pukkaa jotain pujon näköistä kasvia, siellä pelataan jalkapalloa, ulkoilutetaan koiria ja sen sellaista, koska siellä ei normaalisti ole vettä! Joen uoma on osittain kivetty tai jopa katettu ja se pidetään auki kilometrien matkalla. Sellaisia uomia on täällä muitakin ja ne on tosiaankin merkitty karttoihin sinisillä viivoilla.

Aamulla vettä oli joessa ehkä jopa metri, iltapäivällä enää pieni liru.

Tiesimme, ettei uomista turhanpäiten huolehdita ja että niissä koosta päätelleen joskus todellakin virtaa vettä ja paljon. Oli silti hassua nähdä aamulla, kun kuiva, pölyinen joutomaa parvekkeen alla oli muuttunut vuolaaasti virtaavaksi kurakoskeksi. Ruskea vesi valui vauhdilla kohti parinsadan metrin päässä odottavaa merta. Mitähän kalat tuumivat? Kivikova maa ei ehtinyt vuorilla juoda rankkasadetta ennen kuin se lähti valumaan alamäkeen, siihen yhdistyi matkalla asutuksen läpi se vesi, mikä Suomessa johdettaisiin sadevesiviemäreihin ja sitten se loiskahti Välimereen koirankakkoineen, hylättyine rottinkituoleineen ja karkkipapereineen kalojen ihmeteltäväksi.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tarvitaanko mukaan otettuja goretex-kenkiä jatkossa? Joudummeko ostamaan sateenvarjon? Kaivamaan mummun neulomat villasukat jalkaan? Uskon, että untuvatakkeihin emme joudu kuitenkaan turvautumaan koko talvena, kuten todella moni espanjalainen tekee jo nyt.