Yksi jännittävimmistä asioista maan vaihtamisessa ainakin lapsellisille ihmisille on epäilemättä lapsen koulun vaihtaminen. Samaan aikaan, kun yrittää lievittää jälkikasvunsa jännitystä ja vakuuttaa, että uudessa koulussa on yhtä mukavaa kuin vanhassa ja varmasti siellä on myös yhtä mukavia kavereita, pelkää itse sydän syrjällään, ettei asia olekaan niin. Mitä, jos koulussa onkin pelottavaa? Jos lapsi ei saa sieltä yhtään kaveria? Mitä jos kiusataan? Jos opettaja onkin suomalainen ylijäämäopettaja, täystollo, joka ei ole siksi saanut Suomesta virkaa? Jos ruoka on pahaa? Koulu homeessa? Tai siellä on torakoita?
Koulujännitys purkautui meillä tietenkin kiukutteluna, joka kiristi kaikkien hermoja. Pikkuveli sai nyrkistä, äiti ja isi olivat tyhmiä. Espanja oli ihan turha maa ja pienen ekaluokkalaisen mieli paloi takaisin Muurameen, omaan kouluun Leikariin Ulla-open hoiviin. Itkukin tuli lopulta sekä tyttäreltä että äidiltä. Kyllä tästä selvitään, sovittiin, onneksi koulu on sentään ihan suomalainen eikä siitä selvitäkseen tarvitse opetella uutta kieltä. Jo tutustumiskäynti Aurinkorannikon Suomalaiseen kouluun vähensi panikointia, mutta ensimmäinen koulupäivä hermostutti silti.
Ekaluokkalaisen kasvoille levisi arka hymy, kun istuimme yhdessä koulun pihassa odottamassa kellon soittoa. Lähistöllä seisovat tytöt juttelivat innoissaan keskenään: ”Tänään tulee se uusi tyttö. Mä muistan sen nimenkin! En millään jaksaisi odottaa, että se tulee!” Ja kun pääsimme sisälle luokkaan, ekaluokkalaisen hymy syveni. Ovesta ryntäsi sisään tyttö, joka huudahti helpottuneena: ”Täällähän se uusi tyttö on! Mä etsin sua joka paikasta!” Näytti siltä, että uusia ystäviä ei ainakaan olisi kovin vaikea saada. Koulussa, jossa oppilaat vaihtuvat tiheään, ollaan kai totuttu siihen, että aina on joku uusi. Ja jokainen on itse ollut siinä tilanteessa, että on uusi ja tietää, miltä tuntuu kun ei tunne ketään.
Myös opettaja osoittautui mukavaksi, ruoka hyväksi eikä puhtaanapidon kanssakaan taida olla ongelmia. Turvallisuussäännöt ovat tiukemmat kuin Suomessa. Alakouluikäiset saatetaan aamulla koulun portille ja haetaan iltapäivällä pois. Koulun alueelta yksin poistuminen on jyrkästi kielletty. Pihan ympärillä on korkea aita ja portti lukossa. Sisään pääsee toki summeria soittamalla, kanslian ikkunasta näkee kuka portilla kolkuttaa. Ensimmäinen koulupäivä Espanjassa sujui kaikkien mielestä hyvin, vaikka välitunnilla tulikin kuhmu päähän, kun leikin tiimellyksessä joku tönäisi Neiti Ekaluokkalaisen nurin.
Innokas koululaisemme pitää eniten kuviksesta, jossa on espanjalainen opettaja. Hän osaa kuulemma vain vähän suomea, mutta se ei haittaa, koska on niin kiva. Oman Riitta-open lisäksi neitiä opettavat myös liikunnan- ja käsityön opet sekä tietenkin espanjan opettaja. Espanjan sanavarasto karttuukin tähtitieteellistä vauhtia. Tyttärellä siis, ei äidillä! Välitunnilla ahtaalla koulupihalla leikitään ”tolppista”, hippaa kahden tolpan välillä. Neiti oppi kuulemma säännöt kolmantena koulupäivänään ja osallistui leikkiin neljäntenä.
Äidin sydän palautui syrjältään tavalliselle paikalleen, kun tytär tuli koulusta säteilevänä ja ilmoitti, että: ”Äiti, musta tuntuu, että mä oon täällä Espanjan koulussa aina tosi iloinen!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti