Aurinkoista arkea!

Kotiportti

Pikkuhiljaa arki on löytänyt meidät. Eikä se ole oikeastaan ollenkaan hullumpaa. Ei sen juhlavampaa kuin Suomessa eikä onneksi arkisempaakaan. Erilaista sentään!

Tärkeintä arjessa on tietysti koti. Löysimme sellaisen vähän vahingossa. Tarkoitus oli tulla tänne huolettomasti ilman etukäteisvarauksia ja etsiä ensimmäinen viikko sopivaa vuokrakotia. Mies kuitenkin sattui soittelemaan työasioissa eräälle asiakkaalle ja asiasta ja asian vierestä puheltuaan totesi puhelun lopuksi, että meille tarjottiin Espanjasta juuri sellaista asuntoa, jota etsiskelimme.

Kävimme katsomassa asuntoa viime viikon torstaina ja sunnuntaina kannoimme sisään neljä matkalaukkuamme ja monta pientä nyssäkkää, tavara on ilmeisesti laajentunut täällä kuumudessa. Kotimme on seuraavat kaksi kuukautta viihtyisä, kaksikerroksinen talo rauhaisalla alueella Orihuela Costalla, Villamartinissa. Keittiössä on Moccamaster ja siitä arvasimme, ihan oikein, että asunnon omistaja on suomalainen, muita raskauttavia todisteita ovat kaapeista löytyvät muumipyyhkeet ja Arabian Kokki-uunivuoka. Käytössämme on uima-allas, nettiyhteys, muutama polkupyörä, kaasugrilli ja pikkuinen patio, jolla kasvaa appelsiinipuu ja bougainvillea eli ihmeköynnös. Juu, juuri se aina-kukkiva-köynnös, joka kiipeilee etelänmaissa pitkin muureja ja seinänvieriä.

Keittiön ikkunalle laitoin ruukkuun minttua. Täällä keittiönikkunapuutarha on ikkunan ulkopuolella kesät talvet, Suomessa yrtit ovat jo tähän aikaan vuodesta sisällä, tai minun tapauksessani yleensä kompostissa. Vaativammat puutarhatyöt ovat täälläpäin ilmeisesti enimmäkseen miesten hommia eikä meidän perheen pää aio olla Hombrea huonompi, koskapa eilen iltapuhteiksi silppusi ihmeköynnöksen villiintyneitä ja piikkisiä rönsyjä miehekkäin ottein.

Lapsilla alkoi koulu ja ovat ainakin vielä kovin tohkeissaan. Neiti Q saa kuulemma päättää itse, mitä haluaa läksyksi. Menetelmä tuntuu toimivan, itse päätettyjä läksyjä on kai kivempaa tehdä kuin opettajan määräämiä. Lokinpoikasen mielestä ruoka koulussa on hyvää ja välipalaksi voi hakea hedelmiä, kun tekee mieli. Neiti Q on aivan innoissaan, koska sekä ruotsin että englannin opettaja on ruotsalainen, joten molemmilla tunneilla oppii molempia eikä suomeksi kannata edes ajatella taikka mitään kovin monimutkaista kysyä. Lokinpoikasen mielestä kahdenkymmenen minuutin välitunti silloin tällöin on ehdottomasti hyvä juttu. Huolimatta hiukan erilaisista lähestymistavoista sekä mielenkiinnonkohteista, molemmat lapsemme muuten pärjäävät koulussa ilman suurempia hankaluuksia ja ovat nopeita oppimaan.

Koulu vaikuttaa meidän vanhempienkin mielestä ihan asialliselta ja sen ilmapiiri mukavalta. Luokat ovat yhdistelmäluokkia ja kummankin lapsen luokassa on yhteensä viitisentoista oppilasta. Yhteistyötä ruotsinkielisten kanssa on enemmän tai vähemmän joka päivä. Lasten omiin opettajiin Suomeen pidetään yhteyttä ja pyritään pitämään ipanat omien luokkiensa tahdissa, jotta joulukuussa kotiutuminen sujuisi mutkattomasti. Vajaat pari kuukautta kahdelle lapselle kotikoulua pitäneenä pidän Skandinaviska Skolania taivaanlahjana hetken maisemanvaihdosta mielivälle perheelle. Bonuksena on vielä tietysti espanjantunnit ja Lokinpoikanenkin suostui mukisematta tekemään siitä läksynsä, vaikkei aikonut oppia mitään ylimääräistä. Syynä voi tietysti olla se, että perheemme aikuisväestö päätti, ettei uima-altaalle ole asiaa ennen kuin läksyt on tehty.

Kodin ja koulun lisäksi kolmas tärkeä arkinen juttu on ruokaostosten tekeminen. No joo, on töissäkäyntikin aika tarpeellista, mutta se ei juuri eroa kotiarjesta. Mies menee töihin neiti Q:n huoneeseen., joka muuttuu koulupäivän ajaksi isin työhuoneeksi. Sitten se näpyttää siellä tietokonetta ja puhuu Skypella Suomeen ja Baltiaan. Ihan niinkuin Suomessakin. Paitsi että täällä se pysyy koko ajan fyysisesti lähellä eikä reissaile kuin keittiöön minua välillä moikkaamaan, mikä on kyllä ihanaa! Ja minä siis enimmäkseen kokkaanpyykkäänsiivoan ja käyn välillä lenkillä.

Mutta se kaupassakäynti siis. Tärkeintä on mennä ruokaostoksille Carrefouriin, koska sieltä saa Star Wars -keräilykortteja ja -pisteitä ja ruokatarpeet on sijoiteltu jotensakin loogisesti niin, ettei kaupassa tuhraannu aivan tolkuttoman kauan aikaan. Kaurahiutaleita sieltä ei kyllä saa, niitä joutuu hakemaan Alcamposta, Mercadonasta tai Supercorista en ole vielä etsinyt. Ehkä voisin toivoa niitä valikoimaan. Muistan kyllä, että copos de avena tarkoittaa kaurahiutaleita. Espanjalainen Lidl oli pettymys. Sielläkään ei myyty kaurahiutaleita eikä edes oikeanlaisia tiskiharjoja. En ymmärrä, mikä vimma on hoitaa käsitiskit sienellä, kyllä tiskiharja on parempi työväline siihen hommaan. Tiskiharja löytyi ihme kyllä yhdestä ”kiinakaupasta”. Kiinakauppoja on Espanjassa tuhkatiheässä. Ne ovat kiinalaisten pitämiä ja niissä myydän kaikenlaista kodin romppelia, vaatteista kenkähyllyihin. Hinnat eivät päätä huimaa, eikä kyllä useimmiten laatukaan.

Arki on eri - aamiainen ei!

Ja vielä yksi arkinen juttu, auto. Tämä nykyinen kotimme on sen verran kaukana koulusta ja kaupasta ja Torreviejan alue muutenkin aika laajalle levinnyt, että auto on meille tarpeellinen. Busseja täällä kulkee, mutta harvakseltaan. Koska Mies ei suostunut ajamaan tänne omalla autolla, vuokrasimme sellaisen. Auto kannattaa varata netistä ja Alicanten lentokentän vuokraamoissa hinnat ovat edullisempia kuin muualla. Uskokaa vaan, Mies kulutti hyvinkin kaksi päivää selvittäessään asiaa. Hertz, Avis ja muut alan mahtimerkit toimivat hyvin, mutta paremman diilin saa pienemmistä vuokraamoista. Ford Fiestamme on vuokrattu kuukaudeksi Dickmannsilta ja maksoi aika paljon vähemmän kuin noiden nimekkäämpien kilpailijoittensa vaihtoehdot.

Näin se arki siis rullaa, kun ajellaan kodin, koulun ja kaupan väliä. Välillä pulahdetaan uimaan ja illalla istutaan pihalla kuuntelemassa kaskaiden siritystä. Joskus saatetaan ottaa lasillinen Cavaa ja istua vähän pidempään.

La Mercé sentään!

Barcelonan Katedraali

Kaksi kuukautta Espanjassa alkoi pitkällä viikonlopulla Barcelonassa. Siellä onkin pitänyt käydä jo monta kertaa, mutta aina ennen se on jäänyt aikomuksen asteelle. Kerran tosin lensimme Barcelonaan, mutta ne pari kolme tuntia, jotka silloin kaupungissa vietimme, kuluivat lähinnä sieltä poistumiseen. Mies kun halusi ajaa ulos Barcelonasta maksuttomia teitä pitkin ja niin sitä sitten haahuiltiin iltamyöhällä laitakaupungin reunoilla, kunnes Mies suostui pulittamaan ne kolme ja puoli euroa, jotka piti maksaa, että pääsi autopistalle ja reissun päälle. Se kolme ja puoli euroa ei muuten ollut sen reissun suurimpia menoeriä ollenkaan.

Tällä kertaa visiittimme oli paremmin harkittu, mutta silti yllätyimme iloisesti. Barcelonassa vietetään syyskuun 24. päivän hujakoilla kaupungin suojeluspyhimyksen - La Mare de Déu de la Mercé – juhlaa eli La Mercéa. Kyseessä ei olekaan mikään pikkuinen fiesta vaan useamman päivän mittainen massiivinen kokoelma erilasia kulttuuririentoja pitkin kaupunkia. Tämmöinen pienehkön keskisuomalaisen kylän asukki ensitöikseen ahdistui, kun ymmärsi, ettei mitenkään ehtisi juosta läpi edes pientä osaa mielenkiintoisimmista tapahtumista. Oli konsertteja, markkinoita, ihmistorneja eli castellers, valo- ja pyrotekniikkaa hyödyntäviä spektaakkeleita, tanssia, correfoc – tulijuoksu, jättiläisten kulkue ja vaikka mitä. Hirmuisen kätevän työkalun onneksi löysimme, mistäpä muualtakaan kuin Playstoresta. La Mercé -applikaatio kertoo hämmentyneelle turistille, missä kannattaa olla. Ja jos ei tiedä, missä on, niin se näyttää josko lähistöllä kumminkin sattuisi olemaan menossa jotain ohjelmaa.

Gigantes

Meidän perhe vietti lauantain, joka sattui olemaan juuri tuo 24. päivä, lähinnä Parc de la Ciutadella -puistossa. Maistelimme ahkerasti street foodia eri kojuista, näimme tanssiesityksiä ja pimeän tullen vaikuttavan valoteoksen Cascada -monumentin juurella. Kuljeskellessamme La Riberan ja Barri Góticin alueilla näimme myös jättiläisiä, Gigantes. Ne ovat paperimassasta ja puusta valmistettuja hahmoja, jotka olivat kylläkin meille enimmäkseen vieraita, mutta Neiti Q bongasi Poseidonin, Haadeksen ja Zeuksen. Ja Lokinpoikanen pullonkorkin!

Torre Agbar Nacimiento-tornista.

Barcelonasta ei kai voi kirjoittaa mainitsematta Antoni Gaudía. Tämän arkkitehdin kädenjälki näkyy monissa rakennuksissa, joista mykistävin on La Sagrada Família -katedraali. Barcelonan Iisakin kirkkoa on rakennettu jo yli 130 vuotta ja pauke, mäiske ja tärrrryytys jatkuu edelleen. Gaudín töitä katsellessa ei voi olla ihmettelemättä, miten käsittämättömän monimutkaiseen ajatteluun ja suunnitteluun ihmismieli pystyy. Tai ainakin joidenkin ihmisten mieli, omani ei ikimaailmassa kykenisi kuvittelemaan mitään La Sagrada Famílian kaltaista, vaikka nyt olen sentään nähnyt sen sisältä ja ulkoa ihan livenä. Nousimme katedraalin Fachada del Nacimiento -torniin, josta avautui huikeat näkoalat Barcelonaan. Kuvia La Sagrada Famíliasta on Dropbox pullollaan, mutta niistä mitkään eivät tee oikeutta katedraalille, joten menkää itse katsomaan, jos ette ole jo käyneet!

Toinen ajatus, mikä katedraalia ja Barcelonaa kierrellessä heräsi, oli se että on vähän surullista, ettei nykyaikana haluta aloittaa mitään sellaista, mistä varmasti tietää, ettei se valmistu omana elinaikana. Ostoskeskukset, omakotitalot ja kirkot pystytetään vuodessa, sairaalat ja moottoritiet kahdessa. Tietysti kaikki on nykyään elinkaaritaloja ja -kirkkoja, joiden kukaan ei oleta välttämättä olevan edes pystyssä, kun se oma elinaika loppuu. Joka tapauksessa Barcelona ja Gaudí saivat minusta innokkaan ihailijan. Näillä näkymin palaamme kaupunkiin joulukuun alussa ennen kotimatkaa.

Casa Batlló

Koska perhematkalla täytyy ottaa huomioon myös perheeseen kuuluvat alamittaiset, pistäydyimme Gaudín ja La Mercén välissä suklaamuseossa ja merenkulkumuseossa. Ensin mainittu on pieni ja makoisa välipala, joka esittelee suklaan valmistusta ja matkaa eurooppalaisten karkkihyllyille. Museossa on myös esillä suklaasta tehtyjä veistoksia. Lokinpoikasta viehättivät erityisesti Star Wars -aiheiset työt. Vähän suklaan haaskaukselta ne kyllä tuntuivat, niin hienoja, ettei raaski syödä. Menee hyvä suklaa ihan hukkaan! Onneksi museon pääsyliput sai pistellä poskeensa, ne oli tehty viereissä kondiittoreita ja suklaamestareita koulivassa opinahjossa. Merenkulkumuseo on myös mukava kohde lasten kanssa. Ei liikaa tietoa ja yksityiskohtia, mutta paljon hienoja pienoismalleja eri aikakausien laivoista ja veneistä. Pieniä, ja ehkä isompiakin, merenkulkjoita kiehtoo oikean kokoinen kaleeri suuren näyttelysalin keskellä.

Riittävästi jalkatilaa Talgo-junassa!

Barcelonasta jatkoimme matkaa tiistaina junalla kohti Alicantea ja Torreviejaa. Minä tykkään matkustaa junalla ja varsinkin Espanjassa. Ensiksikin sen takia, että pelkään lentämistä aivan järjettömästi ja jos on mahdollista välttää sitä, sitten vältän. Perhekin välttää. Tosin Mies kieltäytyi ajamasta autolla koko matkaa Suomesta Espanjaan, joten ihan mihin vaan ne eivät taivu. Toisekseen, Espanjassa junat kulkevat aikataulussa ja ne ovat supermukavia. Matka Barcelonasta Alicanteen kesti kuusi tuntia, mutta rata kulkee pitkiä pätkiä rannikkoa myöten ja maisemat ovat kauniit. Matkalla ehdittiin syödä eväitä, torkkua, neuloa villasukkaa, lukea ja pelata. Muutkin olivat sitä mieltä, että muutaman patikkapäivän jälkeen oli kivaa istuksia vaan paikallaan ja katsella kun maisema vaihtui.

Una Espanjassa - ¡Otra Vez!

Elämä ja parisuhde on täynnä väärinkäsityksiä. Yhden sellaisen seurauksena olen nyt viikon pakannut yhtä kesää varastoon ja toista matkalaukkuihin.

Kesällä aloin varovasti vihjailla Miehelle, että olisiko syytä miettiä syyslomareissua ja varata matka kerrankin ajoissa. Mies ei oikein tykännyt ajatuksesta, eikä kuulemma viikon matkoista ylipäätään. Eihän sellaisella ehdi mitään tehdä eikä nähdä.

Myöntelin, koska ainakin siinä asiassa olemme samoilla linjoilla. Viikon lomalla ehtii juuri asettua aloilleen tai sitten juosta hiki päässä kaikki pakolliset nähtävyydet ja lähteä kotiin toipumaan loman rasituksista. Jotain puhetta käsittääkseni oli, että joskus, jossain vaiheessa, myöhemmin, voisimme viettää taas vaikkapa kaksi tai kolme kuukautta Espanjassa, syyslomalla voi remontoida kesämökkiä. Muutaman päivän kuluttua Mies ilmoitti Mummulle ja Papalle kahvipöydässä, että olemme lähdössä syksyllä pariksi kuukaudeksi Espanjaan.

Onneksi minä olen meistä se, joka on helpommin houkuteltavissa mukaan melkein mihin vain. Olin heti - tai viimeistään kahden sekunnin hämmennyksen jälkeen - taas kartalla. Totta! Espanjaanhan me lähdetään syksyllä! Mies oli ihan oikein käsittänyt, että varmasti haluaisin lähteä, jos hänkin haluaa ja töiden puolesta järjestyy. Itse olin väärinkäsittänyt, että joskus myöhemmin tarkoittaa seuraavaa vuotta tai sitä seuraavaa tai kymmenen vuoden päästä. Hullua, etten ollut ymmärtänyt, että se voi myös tarkoittaa kahden kuukauden päästä.

Lokinpoikanen ei ensin halunnut lähteä. Hän ilmoitti, että jää mummolaan. Neiti Q kysyi, joko voi alkaa pakata. Lokinpoikanen ei halua oppia espanjaa eikä ruotsia, joita lasten tulevassa koulussa pakostakin oppii, mutta voi kuulemma opettaa väärää kieltä puhuville suomea. Neiti Q alkoi välittömästi kerrata espanjaa ja odottaa innolla, että pääsee diskuteeraamaan muiden skandinaavien kanssa på svenska, onhan tässä opiskeltu ahkerasti ruotsia jo viisi - kuusi viikkoa uuden opintosuunnitelman mukaan. Neiti Q on toistaiseksi pysynyt nahoissaan ja pikkuvelikin on alkanut jutella siihen malliin, että oikeastaan reilu kymmenen viikkoa Espanjassa on aika kiva juttu.

Pakkaamisessa vaikeinta on legot. Lokinpoikasella on niitä karkeasti arvioiden 1,5 kuutiota. Kaikkea ei voida ottaa mukaan, vaatettakin pitää olla ja raakalakritsijauhetta. Lokinpoikanen myös kammoksuu ajatusta legojen viemisestä kodin seinien ulkopuolelle, nehän voi hävitä. Tähän mennessä, joka ikisellä yli kaksi päivää kestäneellä reissulla, jolla ei ole ollut legoja mukana, olemme joutuneet etsimään sellaisia myyvän kaupan, koska Lokinpoikasen vieroitusoireet käyvät sietätämättömiksi. Hän purkaa hotellihuoneiden huonekaluja, sahaa ravintolassa voiveitsellä pöytää, kerää kadulta jokaisen bongaamansa ruuvin ja mutterin ja aiheuttaa vaaratilanteita syöksyessään kadun yli klemmareiden perään. Kaikesta tuollaisesta tilpehööristä voi nimittäin legojen puutteessa rakennella vaikka mitä.

Kolme päivää Mies ja minä olemme vuorotellen tonkineet legolaatikkoja Lokinpoikasen assistentteina ja yrittäneet löytää osia niihin rakennelmiin, jotka hän on päättänyt riskeerata kadotukselle ja ottaa mukaan. Melkein samanlaiset osat eivät kelpaa, niiden pitää olla oikean värisiä. Lokinpoikanen huomaa kaikki huijausyritykset ja epäilen, että hän myös tunnistaa mihin rakennussarjaan mikäkin harmaista litteistä nelosista kuuluu, koska välillä ihan oikeanlaiselta näyttävä osa menee hylkyyn ja pitää etsiä tilalle toinen samanlainen. Tänään menen täällä Suomessa kauppaan ja ostan pari uutta pakettia, joiden sisällön kippaan suoraan matkalegolaatikkoon. On tässä vähän muutakin puuhaa kuin uiskennella legojen seassa kaiket illat.